![]() |
| Puolimaratonin loppukiri - polvi ei ole noussut |
Ensimmäisellä kerralla juoksimme määräintervalleja, jotka tarkoittivat kolmen sarjoissa tehtäviä noin 200 metrin vetoja hölkkäpalautuksin. Minulle määräintervallista tulee mieleen jotain ihan muuta, mutta se taitaa olla henkilökohtainen ongelma. Nyt oltiin kuitenkin pikajuoksutreeneissä, ja sapluuna oli selvä. Sain käytännössä välittömän palautteen, että taidat olla se ultramies. Se näkyy kuulemma erityisesti siinä, etten vaivaudu juurikaan nostamaan polvea. Periaatteessa tuosta voisi olla ylpeä, sillä se kertoo askeleen taloudellisuudesta pitkissä juoksuissa. Niin ainakin selittelen itselleni. Mutta voisihan siellä juoksijan työkalupakissa olla valikoimassa vähän muutakin kuin tuota samaa nylkytysaskelta.
Ohjeen mukaan aloin nostaa polvea enemmän, vaikka se tuntuikin äärimmäisen keinotekoiselta. Vauhtia tuli lisää, mutta samalla juoksustani katosi luonnollinen rytmi. Toistojen kautta homma meni kuitenkin vähän eteenpäin koko ajan. Toisella tapaamiskerralla yksi muistutus riitti, ja tajusin taas alkaa nostaa polvea enemmän. Se myös tuntui vähemmän hölmöltä kuin edellisellä kerralla, vaikka luonnollisuus oli edelleen kaukana. Satasen vedoissa kävelypalautuksin mentiin edellistä treenikertaa kovemmilla tehoilla, muttei vielä läheskään täysiä. Jos oikein muistan, niin harjoituksen nimi oli tehointervallit, joissa oli tarkoitus hakea nimenomaan oikeaa juoksutekniikkaa. Aikamoista räpellystä touhuni varmasti oli edelleen, mutta sainpa jalkojani pyörimään jo vähän vartalon etupuolellakin. Ensi kerralla kokeillaan kai maksimivetoja, jotka kyllä suoraan sanoen pelottavat. Treenien vetäjä kun mainitsi jotain reisien paukkumisesta.
![]() |
| Maratonin loppukiri - polvi ei paljon nouse |
Selkeä kehityskohde olisi saada etureisiin ja lonkankoukistajiin edes vähän nopeutta, jotta ne ehtisivät kunnolla eteen vauhdikkaassa juoksussa. Siitä olisi varmasti hyötyä ainakin lyhyemmillä matkoilla vitosesta puolimaratoniin, miksei jopa maratoniin saakka. Jos lähtökohtaisesti askelfrekvenssini pysyy suurin piirtein samana vauhdista riippumatta, niin lisävauhti tulee askeleen pituuden kasvusta. Ja askeleen pituuden kasvua pitää hakea edestä. Nythän juoksen vahvasti takareisien ja pakaroiden varassa, mikä on ollut osittain ihan tietoisena tavoitteena. Vaikkei gluteus maximukseni olekaan mikään upeus maksimus, niin ainakin kestävyyssuorituksissa takapuoleni on ihan ok. :) Etureiden tehtäväksi jää käytännössä vaimentaa iskuja, kun taas lonkankoukistaja hinaa jalan sen verran eteen, kuin kulloinkin on tarve. Hitaassa nylkytyksessäni homma vaikuttaa toimivan, sillä en ole saanut etureisiäni enää samalla tavalla muussiksi kuin esimerkiksi ensimmäisellä maratonillani kolmisen vuotta sitten. Tuota ajatusrakennelmaani saa vapaasti korjata, jos se on ihan väärä. Asioita kun on taipumus tulkita itselleen sopivaan suuntaan...
| 24 tunnin juoksun loppukiri - yllättäen polvi ei paljon nouse |
Juoksukoulussa olen huomannut onneksi myös jotain positiivista itsessäni. Toisella harjoituskerralla teimme tasapaino- ja liikkuvuusharjoitteita aitojen avulla. Huomasin tasapainoni riittävän siihen ihan hyvin. Liikkuvuudessani olisi varmasti parantamista, mutta ei sekään ihan surkealta vaikuttanut. Myös lantioni pysyi hyvin kasassa noissa harjoitteissa, kuten myös itse juoksussa. Keskivartalon kanssa ei myöskään ollut ongelmia. Sitä osasin vähän aavistellakin, sillä hyvästä ryhdistäni olen saanut palautetta sekä helmikuussa E24:llä että reilu pari viikkoa sitten Tampereen maratonilla. Ja jos ryhtini pysyy kasassa 24 tunnin juoksun viimeisellä neljänneksellä tai maratonin viimeisillä kilometreillä, niin silloin se on jo melko hyvin automatisoitunut toiminto. Noilla hetkillä kun on usein mielessä jo vähän jotain muuta kuin ryhtiasiat. Kannatti siis kuunnella fyssarin ohjetta vuosi sitten, että nyt pistät keskivartalosi kuntoon!


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti