Juoksuhistoriani, vuosi 2011

Vuoden 2011 alussa ajatusmaailmassani tapahtui jotain. Juoksufoorumilla oli varmasti osuutta asiaan, sillä muiden suunnitelmat kevään ja kesän kisoihin saivat minutkin innostumaan. Ymmärsin, että harjoitusmääräni voisivat aivan hyvin riittää maratonin juoksemiseen jo saman vuonna. Olin juossut edellisenä kesänä jo useita 40 kilometrin viikkoja, joita kai yleisesti pidetään maratonharjoittelun minimimääränä. Sitten vain etsimään sopivaa kisaa.

Kohti Forssaa

Kisaksi valikoitui Forssan Suvi-illan maraton. Se oli riittävän lähellä ja edullinen, siellä oli nopeaksi kehuttu reitti ja sopivan kokoinen tapahtuma. Matkan varrelle otin Länsiväyläjuoksun huhtikuun loppuun, jotta saan testattua kisaolosuhteita ja reagointiani niihin. Noudatettelin pariakin soveltamaani neljän tunnin ohjelmaa pitkin kevättä, ja kaikki sujui hyvin.

Reilu kuukausi ennen kisaa olin viikon verran kipeänä ja paikoitellen kovassakin kuumeessa, mikä veti mieltä matalaksi. Toivuttuani oli mahdotonta jatkaa treeniohjelmaa täysin suunnitelman mukaan. Päätin yrittää saada kunnon takaisin urilleen juoksemalla ensin kevyesti pk-lenkkejä, ja mahdollisuuksien mukaan kiristää treeniä vasta sitten. Se tuntui toimivan, vaikka itku siinä melkein pääsi, kun ensimmäisen peruslenkin kilometrivauhti oli yli puoli minuuttia hitaampaa kuin ennen sairastelua. Lepoa sairastelu oli ainakin tuonut, joten jaksoin harjoitella hyvin viimeiset viikot.

Maratonin lähtöviivalle menin nöyränä ja tankkauksesta turvonneena. Neljän tunnin tavoitteestani en ollut tinkinyt, mutta tietysti jo maaliinpääsy tulisi olemaan uusi haaste. Matka meni hyvin. Sain pidettyä neljän tunnin alitukseen tähtäävää vauhtia koko ajan. Vaikeita hetkiäkin luonnollisesti oli, mutta varsinaiseen muuriin en huomannut törmääväni. Järkevä alkuvauhti mahdollisti käytännössä tasaiset splitit, mikä tuntui olevan kova sana varsinkin viimeisellä kympillä. Minut taisi ohittaa silloin vain yksi juoksija, josta otin peesin ja jonka ohitin loppukirissä. Maalissa kello näytti 3.52 ja rapiat. Reitti oli vähän alimittainen, mutta en antanut sen häiritä. Kun olin hörppinyt pari mukillista urheilujuomaa, tokaisin vaimolleni, että voisihan tuon nopeamminkin juosta...

Rantamaratonille aikaa parantamaan

Heti seuraavalla viikolla ilmoittauduinkin Espoon rantamaratonille, missä oli tarkoitus juosta nopeammin, mielellään alle 3.45. Kesä tuli harjoiteltua kovemmin kuin kevät. Jälkikäteen ajateltuna treeni taisi olla liiankin kovaa, tai ainakaan en keventänyt tarpeeksi ajoissa. Viivalle lähdin kuitenkin hyvillä mielin.

Kisan alku meni hyvin, mutta vähän liian kovaa. Heti alkumatkasta koin, etten saanut tarpeeksi nestettä. Tilannetta paheentaakseni otin vähän liian ison annoksen geeliä, kun sähläsin uudelleensuljettavan Maximin kanssa. Note to self: käytä kerta-annospusseja! No, matka jatkui vielä ihan mukavasti, kunnes vähän ennen puolimatkaa hapotin reiteni täydellisesti Kivenlahden hurjassa nousussa. Sitten olikin pakko höllätä vauhtia, ja ensimmäiset epäilykset maaliin asti selviämisestä nousivat mieleen...

Puolimaratonin väliaika oli noin 1.50, mutta toista puolikasta taivalsinkin sitten reippaasti yli kaksi tuntia. Ei ollut energiaa, juomapisteitä oli liian harvassa, en hikoillut enää ollenkaan ja suolatkin olivat kai tulleet aika hyvin alkumatkasta pihalle. Siihen päälle sitten pieni oksetus ja tarve täysistunnolle, niin johan siinä tunsi olevansa mukavan harrastuksen parissa. Keskeytysajatukset olivat mielessä säännöllisesti, mutta huoltopisteiltä tuli kuitenkin aina lähdettyä uudelleen liikkeelle. Olo parani vähän jossain 35 kilsan paikkeilla, ja pikaisella laskutoimituksella minulle selvisi, että neljä tuntia oli vielä alitettavissa, jos vain saisi itsestään edes jotain irti. Sen verran kenkä vielä puri, että neljä tuntia alittui noin kolmella minuutilla. Maalissa ei paljon naurattanut, mutta sinnikkyydestä annoin itselleni hyvä arvosanan.