Bodomin lapseksi

Ei, en ole liittymässä tuohon espoolaiseen tusinabändiin, vaan aion mennä juoksentelemaan noihin murhista tuttuihin maisemiin heinäkuun alussa. Homman nimi on Bodominjärven ultraintervalli, eli 8 kertaa 13 kilometrin lenkki siten, että yhteislähtö kullekin lenkille on kolmen tunnin välein. Olin vähän lupaillut kokeilla 24 tunnin kisaa tänä vuonna, mutta talven ongelmien takia en taida uskaltaa normaalia sellaista vielä yrittää. Toisaalta kevään mittaan olen saanut treenit ihan mukavasti käyntiin, joten tällaista vähän kevyempää versiota voin kokeilla. Eiköhän siellä ainakin huomaa, kuinka unenpuute vaikuttaa mielialaan.

Muitakin kisoja olen saanut koottua kalenteriin. Aiemmin oli jo tiedossa, että Uusi Lahti -juoksussa toukokuun lopussa kokeilen jotain matkaa. Päädyin lopulta puolimaraan, koska sileän kokonaisen juokseminen ei juuri tällä hetkellä kiinnosta yhtään. Lähden mukaan myös Nuuksio Classic Trail Marathonille elokuun viimeisenä päivänä, koska maasto- ja polkujuoksu kiinnostavat koko ajan yhä enemmän. Puolikkaalla yritän varmasti saada hyvän ajan, mutta Bodom ja Nuuksio tulevat olemaan enemmän seikkailuja. Toki niissäkin tulee varmaan pisteltyä ihan tosissaan, mutta ilman aiempaa kokemusta on turha lyödä lukkoon kovin tarkkoja tavoitteita. Kun nyt edes maaliin pääsisin.

Kevättalven ja alkukevään olen treenaillut ihan fiilispohjalta ja yrittänyt saada jonkinlaista peruskuntoa kasaan. Tällä viikolla aloitin Marius Bakkenin maratonohjelman, jota moni on kehunut ja jonka perusidean näen itselleni oikein sopivaksi. Viime vuonna opettelin juoksemaan hitaasti tai ehkä paremminkin matalalla sykkeellä. Nyt kaipasin siihen rinnalle järkevää tehotreeniä kovilla sykkeillä ja vauhdeilla. Bakkenin ohjelma tarjoaa juuri tätä. Pitkät ja palauttavat lenkit mennään tosi kevyesti, kun taas vauhtiharjoitukset ovat kovia mutta samalla vaihtelevia. Ehkäpä saan viimeinkin nostettua vauhtejani ja ennen kaikkea kehitettyä vauhtikestävyyttäni.

Tähän mennessä olen ollut äärimmäisen mukavuudenhaluinen hölkkäilijä, enkä ole treenilenkeillä juurikaan viitsinyt kiusata itseäni todellisella raastolla. Nyt haen tähän jonkinlaista muutosta. Toki näen ultramatkat ja maastojuoksut edelleen kiinnostavimpina tähtäiminä, mutta eipä pieni vauhdinlisäys niissäkään haittaisi. Bakkenin ohjelmia on onneksi helppo säätää, ja onpa mies itse neuvonut palstallaan, mitä niissä kannattaa muuttaa ultria ja maastokisoja varten. Katsotaan, karisevatko fanipoikamaiset hehkutukseni kevään ja alkukesän myötä.

Liikunnan iloa oopperan ja passion puristuksessa

Lupasin kirjoittaa uuden blogitekstin vasta, kun saan siihen jotain positiivista liikunnallista sisältöä. Nyt voisi olla sellainen hetki, koska sain juostua peräti kaksi parin tunnin lenkkiä pääsiäisen pyhinä. Samalla tuli katsottua maaliskuun kertymää, joka näytti yllättävän hyvältä. Jotenkin olin luullut, että koko maaliskuu meni laulaessa ja muuton jälkeistä kaaosta selvittäessä ilman järkevää treenausta.

Olin näköjään saanut kasaan 21 harjoituskertaa, jotka kestivät yhteensä reilut 16,5 tuntia. Muuten harjoitukset olivat juoksua, mutta kerran kävin lumikenkäilemässä ja kerran tein rouvan kanssa sauvakävelylenkin. Kovin lyhyiksihän yksittäiset harjoitukset jäivät, mutta kiireiden keskellä pelkkä säännöllisyys oli jo hyvä juttu. Ja jatkon kannalta oli hyvä, että reilusti yli 80 % treenistä oli peruskuntoalueella (E1 ja E2).

Toisaalta sain kutiteltua kivasti myös vauhtikestävyysaluetta (E3 ja osittain E4). Siinä oli tärkeässä roolissa uuden asuntomme takapihalta alkava erittäin mäkinen metsäalue, jossa kulkee talvellakin paljon polkuja. Niitä pitkin kun painelee, niin vauhtileikittelylenkit tulevat ohjelmaan kuin itsestään. Toinen vähintään yhtä tärkeä seikka oli hemoglobiinitasoni nousu. Se oli alkujaankin matala, mutta influenssan myötä käytiin ainakin lukemassa 117, luultavasti vielä vähän sen allekin. Viimeisimmässä mittauksessa lukema oli onneksi jo 138, joten nyt suonissa kulkee edes vähän enemmän happea kuin ennen. Vauhtikestävyyssykkeillä eron kyllä huomaa ihan käytännössä. Ehkä minusta tulee vielä hirmuinen vauhtitykki!

Lyhyillä lenkeillä on ollut hyvä totutella juoksemaan minimalistikengillä, koska pitemmillä lenkeillä vammautumisriski kasvaa. Vivobarefoot Breatho Traileilla on pärjännyt melkein kelissä kuin kelissä, ja Inov-8 Oroc 340:t ovat nastoineen palvelleet jonkinlaisina välimallin kenkinä. Nyt kun tiet ovat sulaneet, olen kaivanut esiin myös Merrell Bare Accessit, joita tilasin toisenkin parin hyvällä alennuksella. Huomaan selvästi, että ns. transition normikengistä minimalistikenkiin on hyvässä vauhdissa. Kun kokeilin nyt juosta Niken Lunarglideilla, ne tuntuivat todella omituisilta ja huomasin heti polvivaivan tynkää. Taitavat joutaa roskikseen piakkoin.

Periaatteessa juoksuhommat ovat vihdoin hyvillä raiteilla, vaikka maaliskuu oli ennen kaikkea laulukuukausi. Alkukuu meni opetellessa ulkoa Kuovijoki-oopperaa, joka lopulta sujui yllättävän hyvin, kun ottaa huomioon teoksen haastavuuden. Tulipa ensimmäistä kertaa laulettua modernia oopperaa ja opeteltua ulkoa tuollainen 80 minuutin teos. Sitten pitikin jo keskittyä Johannes-passioon, jossa meikäläiselle luotettiin jopa pieni soolorooli Pietarina. Sitä piti tietenkin jännittää, mutta enemmän piti pelätä bassojen pärjäämisen puolesta. Meitä kun on niin vähän rivissä, eikä tasokaan päätä huimaa. Lopulta homma sujui todella hyvin, enkä mokannut omaa muutaman sekunnin tähtihetkeänikään. Sain vanhemmalta bassokollegalta ennen konserttia ohjeen, että minun pitää laulaa soolo paljon kovempaa kuin harjoituksissa, koska muuten en kuulu mihinkään. En ole kovin kilpailuhenkinen, mutta tuollaisen vähättelevään sävyyn lausutun opastuksen jälkeen päätin näyttää papalle, mistä kana pissii.. Konsertissa täräytinkin sooloni niin kovaa, että äitini meinasi pudota penkiltä. Hän kun ei ollut aiemmin kuullut suustani klassista laulua kuin kuoron muun äänimassan joukossa.