Kärsin alaraajavammasta. Toisin kuin jääkiekon playoff-pelien yhteydessä, voin kertoa asiasta tarkemminkin. Takareiden ja pakaran kiinnityskohdan seudulla on jonkinlainen tulehdus. Hieman se on varoitellut pitkin kesää, mutta nyt oli aika viheltää peli poikki ja hoitaa se kuntoon. Pelkkä omatoiminen juoksun vähentäminen ja lihashuolto ei vain riittänyt tällä kertaa. Lääkäri määräsi tulehduskipulääkettä ja antoi lähetteen fysioterapeutille. Juoksun sijaan kannattaa kuulemma tehdä jotain korvaavaa, vaikka kokonaan ei juoksuakaan tarvitse lopettaa. Jalka kyllä kestäisi juoksua, minkä Nuuksion kisakin todisti, mutta pitemmän päälle en usko sen kestävän ultratreenausta. Siksi homma pitää hoitaa kuntoon nyt, kun se luultavasti onnistuu mahdollisimman pienillä vahingoilla ja nopeasti.
Nyt on kuudes juoksuton päivä, ja tällä viikolla olen jo pyöräillyt, uinut, tehnyt kotoista kuntopiiriä sekä kokeillut Pilatesta dvd:n avulla. Toistaiseksi pää on pysynyt kasassa, vaikka kyllä jokainen juoksijan näkeminen vähän kirpaisee. Pieneksi lohdutukseksi ostin tänään uudet lenkkarit, kun kerran Salomonin tossuja oli edullisesti Karisman Intersportissa. Ja gaiterit sai kaupan päälle!
Kisasuunnitelmat tässä menivät vähän uusiksi. Vierumäellä olivat ensin muuttaneet maastomaratonin puolikkaaksi, ja lopulta puolikaskin on vähin äänin hävinnyt nettisivujen ohjelmasta. Ultratavoitteen olin siirtänyt Wihan sataselle, mutta se taitaa nyt jäädä väliin. Vähän harmittaa, sillä olisin voinut hyvinkin selvitä urakasta alle kymmenen ja puolen tunnin. Toisaalta maratonin ennätystäkin olisi voinut parantaa tänä syksynä, sillä alle 5 min/km pitäisi olla mahdollista nykykunnossa. No, turha niitä on jäädä miettimään. Nyt pitää saada alaraaja kuntoon ja sitten treenit taas kunnolla käyntiin. Ensi vuonna on isoja tavoitteita, joita en ala tässä vaiheessa sössiä.
lauantai 14. syyskuuta 2013
torstai 5. syyskuuta 2013
Nuuksio Classic Trail Marathon 31.8.2013
Treenimielessä hankala elokuu tuli päätettyä könyämällä Nuuksiossa maratonin verran. Kisaan olin ilmoittautunut jo hyvissä ajoin, mutta lopullinen osallistumispäätös jäi lopulta samalle viikolle. Juoksukertojen ja -määrän vähentäminen oli kuitenkin parantanut jalan tuntemuksia, joten päätin lähteä matkaan. Tänä vuonna on vaivannut muutenkin jonkinlainen aneemisuus ennen kisoja, joten pitihän se tarttua taas härkää sarvista ja jättää lusmuilut sikseen.
Tarkoitus oli juosta kisa vain lenkkimielellä. Olin päättänyt kävellä kaikki ylämäet ja arvelin loppuajan painuvan noin kuuteen tuntiin. En oikeastaan keventänyt kisaan ollenkaan, vaan juoksin edellisenä sunnuntaina pitkiksen ja kisaviikon keskiviikkona vielä tunnin vauhtitreenin. Mitäpä sitä turhia hifistelemään, kun ei ollut mitään tavoitteita. No, olisi ehkä kannattanut vähän keventää, niin kisasta olisi voinut nauttia enemmän.
Matkaan lähdettiin klo 9.30. Päädyin letkaan, jossa vauhti tuntui sopivalta ja syke pysyi pääosin peruskuntoalueella. Vähän voimattomalta homma kuitenkin tuntui. Reilun tunnin jälkeen piti kivuta Solvallan laskettelurinteen päälle. Yritin kävellä mäen ihan rauhassa, mutta jalat hapottivat silti pahasti. Takana oli 11 km, mutta olo oli varsin kehno. Eipä siinä mitään, matka jatkui. Seuraava juomapiste olisi 26 kilsan kohdalla, jolloin olin suunnitellut sekoittavani ultrajuoksijoiden suosiossa olevan taikajuoman (Leaderin Active Sport). Tuolla 15 kilometrin pätkällä sain sinänsä hyvää harjoitusta ultria varten, sillä koko pätkä oli kovin tuskainen. Ajattelin kuitenkin koko ajan, että viimeistään juomapisteellä helpottaa. Sitähän se usein ultrillakin on. Heikossa vaiheessa pitää vain malttaa odottaa sitä, että kyllä homma alkaa taas jossain vaiheessa kulkea.
Onnistuin raahautumaan juomapisteelle asti, ja sen jälkeen alkoi kulkea paremmin. Taikajuoma upposi hyvin ja vaikutti nopeasti. Seuraava ja viimeinen juomapiste olisi jo 7 kilometrin päässä, joten siinä oli luonnollinen etappi edessä. Toki eteneminen oli kovaa vääntöä koko ajan, ja väsyneillä jaloilla sai jatkuvasti varoa kaatumista, mutta ei se näyttänyt olevan helppoa muillakaan. Selkiä alkoi ilmestyä eteen yhä useammin. Viimeiseltä juomapisteeltä otin vielä täytettä urheilujuomapulloon ja lähdin loppujen 9 kilometrin kimppuun.
Loppu tuli itse asiassa aika mukavasti. Ampiainen tosin pisti vasemman jalan akillesjänteeseen heti juomapisteen jälkeen, mutta siitä ei koitunut muita ongelmia kuin kipua. Aiemmin kesällä sain pistosta vähän heikon olon, mutta nyt en sellaista ainakaan huomannut. Vedin myös ihan kunnon lipat tuolla loppupätkällä. Onneksi siitä tuli vain pari naarmua polveen ja pieni kolaus itsetunnolle. Loppukiriä en oikein saanut aikaan, ja maaliviiva oli melkoinen helpotus. Kello pysähtyi vähän alle viiden ja puolen tunnin. Maalissa olo koheni nopeasti, ja hölkkäilin pari kertaa autolle hakemaan vaihtovaatteita ja muuta sinne unohtunutta.
New Balancen MT110:t toimivat koko matkan hyvin. Märillä kallioilla ja pitkospuilla oli vähän liukasta, mutta niin näkyi olevan muillakin kengillä. Kompressiosäärystimistä oli sekä suojaa että tukea. Inov-8:n reppu toimi myös moitteetta. Varusteista ei siis jäänyt kiinni. Mies sen sijaan olisi voinut olla paremmassa kunnossa tai ainakin levänneempi. Polkujuoksua olisi pitänyt harjoitella enemmän, etten olisi jatkuvasti kompuroinut matalalla askeleellani. Jaloissa olisi pitänyt olla paljon enemmän voimaa mäkiä varten. Tuossapa teemoja jos ja kun aion jatkossakin juosta polkukisoja. Mutta menihän tuo noinkin, vaikka nautintoa se ei ollutkaan.
Tarkoitus oli juosta kisa vain lenkkimielellä. Olin päättänyt kävellä kaikki ylämäet ja arvelin loppuajan painuvan noin kuuteen tuntiin. En oikeastaan keventänyt kisaan ollenkaan, vaan juoksin edellisenä sunnuntaina pitkiksen ja kisaviikon keskiviikkona vielä tunnin vauhtitreenin. Mitäpä sitä turhia hifistelemään, kun ei ollut mitään tavoitteita. No, olisi ehkä kannattanut vähän keventää, niin kisasta olisi voinut nauttia enemmän.
Matkaan lähdettiin klo 9.30. Päädyin letkaan, jossa vauhti tuntui sopivalta ja syke pysyi pääosin peruskuntoalueella. Vähän voimattomalta homma kuitenkin tuntui. Reilun tunnin jälkeen piti kivuta Solvallan laskettelurinteen päälle. Yritin kävellä mäen ihan rauhassa, mutta jalat hapottivat silti pahasti. Takana oli 11 km, mutta olo oli varsin kehno. Eipä siinä mitään, matka jatkui. Seuraava juomapiste olisi 26 kilsan kohdalla, jolloin olin suunnitellut sekoittavani ultrajuoksijoiden suosiossa olevan taikajuoman (Leaderin Active Sport). Tuolla 15 kilometrin pätkällä sain sinänsä hyvää harjoitusta ultria varten, sillä koko pätkä oli kovin tuskainen. Ajattelin kuitenkin koko ajan, että viimeistään juomapisteellä helpottaa. Sitähän se usein ultrillakin on. Heikossa vaiheessa pitää vain malttaa odottaa sitä, että kyllä homma alkaa taas jossain vaiheessa kulkea.
Onnistuin raahautumaan juomapisteelle asti, ja sen jälkeen alkoi kulkea paremmin. Taikajuoma upposi hyvin ja vaikutti nopeasti. Seuraava ja viimeinen juomapiste olisi jo 7 kilometrin päässä, joten siinä oli luonnollinen etappi edessä. Toki eteneminen oli kovaa vääntöä koko ajan, ja väsyneillä jaloilla sai jatkuvasti varoa kaatumista, mutta ei se näyttänyt olevan helppoa muillakaan. Selkiä alkoi ilmestyä eteen yhä useammin. Viimeiseltä juomapisteeltä otin vielä täytettä urheilujuomapulloon ja lähdin loppujen 9 kilometrin kimppuun.
Loppu tuli itse asiassa aika mukavasti. Ampiainen tosin pisti vasemman jalan akillesjänteeseen heti juomapisteen jälkeen, mutta siitä ei koitunut muita ongelmia kuin kipua. Aiemmin kesällä sain pistosta vähän heikon olon, mutta nyt en sellaista ainakaan huomannut. Vedin myös ihan kunnon lipat tuolla loppupätkällä. Onneksi siitä tuli vain pari naarmua polveen ja pieni kolaus itsetunnolle. Loppukiriä en oikein saanut aikaan, ja maaliviiva oli melkoinen helpotus. Kello pysähtyi vähän alle viiden ja puolen tunnin. Maalissa olo koheni nopeasti, ja hölkkäilin pari kertaa autolle hakemaan vaihtovaatteita ja muuta sinne unohtunutta.
 |
| Ei paljon naurattanut maalissa |
New Balancen MT110:t toimivat koko matkan hyvin. Märillä kallioilla ja pitkospuilla oli vähän liukasta, mutta niin näkyi olevan muillakin kengillä. Kompressiosäärystimistä oli sekä suojaa että tukea. Inov-8:n reppu toimi myös moitteetta. Varusteista ei siis jäänyt kiinni. Mies sen sijaan olisi voinut olla paremmassa kunnossa tai ainakin levänneempi. Polkujuoksua olisi pitänyt harjoitella enemmän, etten olisi jatkuvasti kompuroinut matalalla askeleellani. Jaloissa olisi pitänyt olla paljon enemmän voimaa mäkiä varten. Tuossapa teemoja jos ja kun aion jatkossakin juosta polkukisoja. Mutta menihän tuo noinkin, vaikka nautintoa se ei ollutkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)