Asuntoasioiden kanssa säätäminen vei onneksi paljon aikaa, niin en ehtinyt hirveästi stressata ja ahdistua vähäisestä treenistä, pienistä kolotuksista tai flunssatuntemuksista. Perjantaina se säätö sai sinettinsä, joten ehkä nyt alan jännittää ja panikoida kisaa. Sunnuntaina pyörähdin Espoossa katsomassa kisapaikkaa, koska en ollut aiemmin käynyt siellä. Varmaan tuota mondoa olisi voinut kokeilla juoksumielessäkin jossain vaiheessa, mutta enpä saanut aikaiseksi enkä loppujen lopuksi nähnyt tarpeelliseksi. Nyt tiedän edes, missä kisahalli on. Jonkinlaista mielenrauhaa käynti toi.
Kisataktiikkaa olen miettinyt jonkin verran. Olen puuhastellut ajateltujen vauhtien, taukojen kestojen, sykealueiden ym. kanssa Excelissä, mutta niitä voi säätää etukäteen loputtomiin. Varmaa on vain se, että ohjelmoin Garmin-mittariini 144 kymmenen minuutin intervallia, jotka jakautuvat kahdeksan ja kahden minuutin jaksoihin. Kahdeksan minuuttia juoksua, kaksi minuuttia kävelyä. Sillä pitäisi jaksaa jonkin aikaa. Sitten kun en enää jaksa, niin pakotan itseni jaksamaan. Ja sitten kun en oikeasti enää jaksa, kävelen vähän useammin tai enemmän.
Kilometritavoitetta olen pyöritellyt myös. Sata mailia on helppo heittää tiskiin. 180 km on myös luku muiden joukossa. Oikeasti minulla ei ole mitään hajua, mitä tapahtuu 12 tunnin jälkeen. Joensuussa etenin 12 tunnissa vähän yli 106 km ja olisin pystynyt jatkamaan taivallustani, vaikka rakot olivatkin jo hurjat. Nyt olen paremmassa, jopa paljon paremmassa kunnossa kuin silloin. Niin pitää ollakin. Kun tulevana viikonloppuna launtai kääntyy sunnuntaiksi, haluan todeta mahdollisimman hyvässä hapessa, että nyt tämä kisa vasta alkaa. Silloin matkamittarissa voisi olla 85-95 km, jos olen selvinnyt alun ilman suuria ongelmia. Katsotaan, miten äijän käy.
