Kesäillan Kymppi Artjärvellä 17.7.2014

Seuraamaani Bakkenin maratonohjelmaan kuuluu kympin kisa seitsemän viikkoa ennen pääkisaa. Aikataulusyistä se osui minulle viikkoa myöhemmin, kun Artjärvellä järjestettiin perinteinen Kesäillan Kymppi torstaina 17.7. Lähellä Lahtea oleva pieni tapahtuma oli juuri minulle sopiva tähän väliin, vaikka kymppi tietysti olikin 10,5 km, kuten usein on tapana.

En ollut ikinä ennen juossut noin lyhyttä kisaa. Muutenkin polkuni on ollut matkavalintojen suhteen vähän erikoinen, sillä juoksin ensimmäisen puolimaratoninkin vasta neljän maratonstartin jälkeen. Jokin lyhyissä matkoissa on tuntunut vieraalta, joten olen keskittynyt muuhun. Nyt olen saanut jonkin verran laadukasta vauhti- ja jopa maksimikestävyysharjoittelua alle, niin kymppikin tuntui ihan mukavalta haasteelta.

Ajelin rouvan kanssa Artjärvelle hyvissä ajoin, koska jälki-ilmoittautumisen aikataulusta ei ollut mitään infoa. Siinä sitten ilmoittauduin ja kirjoitin lappuun ensimmäistä kertaa seurakseni Endurancen. Heti tuli hirveät paineet! :) Aikaisen saapumisen ansiosta ei tarvinut ainakaan kiirehtiä valmistautumisen ja lämmittelyn kanssa, vaan ehdimme hakea yhden geokätkönkin lähtö- ja maalipaikan läheisyydestä. Sen jälkeen otin lämmöt ja ihmettelin kaikkia urheilijan näköisiä tyyppejä. Mitä minä siellä tein?

Tykki ja nylkky

Puolikkaan juoksijat lähtivät matkaan klo 18.30, ja heitä oli huimat kolme naista ja neljä miestä. Tasan seitsemältä olisi meidän vuoromme. Olin yrittänyt miettiä kisavauhtia ja -taktiikkaa etukäteen, mutta treenivauhtien perusteella se oli ensikertalaiselle aikamoista hakuammuntaa. Bakkenin 3.30-ohjelmassa huippumatkavauhti täysillä tehoilla on 4:19 min/km ja 3.15-ohjelmassa 4:05. Kympillä se olisi vähän hitaampaa. Olin pähkäillyt, että 4:12-tahti saattaisi onnistua. Sillähän kymppi taittuu tasan 42 minuuttiin. Ihan hauska lähtökohta miehelle, joka ei edelleenkään ollut ikinä juossut kilometriä alle neljän minuutin.

Lopulta matkaan lähdettiin ihan reilulla porukalla. Alamäkivoittoinen alku oli helppo, ja ensimäinen kilometri napsahti Garminiin ajassa 3:50, vaikka vähän jarruttelinkin. Sitten homma vasta alkoikin. Pumppu takoi sellaista tahtia, etten treeneissä usein sellaista koe. Kolme seuraavaa kilometriä kestivät Garminin mukaan kaikki 4:12, joten tasaista kyytiä onnistuin pitämään. Koko ajan mietin, että olin varmasti aloittanut liian kovaa ja että noutaja tulee pian, kun joitain mäkiäkin oli luvassa.

Tulihan niitä mäkiä ja syke vain nousi. Mäet näkyivät tietysti vauhdissa, mutta jotenkin jaksoin painaa niissä. Perässäni tullut juoksija oli askelten äänten perusteella saavuttanut minua koko ajan, mutta puolimatkan tienoilla hän alkoi jäädä. Ajattelin, ettei tämä näköjään ole helppoa kenellekään.

Jossain kuuden tai seitsemän kilometrin kohdalla aloin ajatella, että saatan päästä maaliin ilman suurempaa hyytymistä. Pahimpien mäkien jälkeen palauduin nopeasti ja löysin taas sopivan matkavauhdin. Aloin olla varma, että hyvin tässä käy. Rouvani oli suunnannut parin geokätkön perään heti lähdön jälkeen, sillä olin kertonut minulla menevän noin kolme varttia tai korkeintaan 50 minuuttia. Vajaan yhdeksän kilometrin kohdalla näin hänet kävelemässä takaisin kohti maalialuetta. Hän kuulemma tunnisti minut askeleistani ja ehti siinä sitten huikata, että odottele maalissa, kun kerran olet etuajassa. :)

Minä sitten paukuttelin lopussa niin kovaa kuin tossuista lähti. Saavutin paria edellä juossutta selvästi, mutta he olivat lopulta liian kaukana. Olen kuitenkin tyytyväinen, että lopussa sain vielä kiristettyä, vaikka jossain vaiheessa tuntui tulevan kuolema. Maali oli hankalasti pienellä nyppylällä, jonne meni lyhyt mutta jyrkkä soratie. Siinä jaksoin sen verran, että kisan maksimisyke tallentui. Loppuaikani oli 43:29, eli paremmin kuin olin odottanut.

Maalissa palauduin yllättävän nopeasti ja hörpin mehua rouvaa odotellessa. Arvonnassakin kävi tuuri, sillä voitin kahvipaketin. Joku siinä tokaisikin, että ei ollut turha reissu. :) Pakko olla samaa mieltä muutenkin kuin kahvipaketin suhteen. Uusi matka meni oikein mukavasti. Kävin uusilla alueilla ja löysin uusia rajoja kehostani ja mielestäni. Ei kai sitä voi enempää vaatiakaan tältä harrastukselta.

PS. Datasta kiinnostuneille löytyy katsottavaa täältä. Garmin näyttää vähän alimatkaa. Tiedä sitten, mikä oli matkan oikea mitta.

Liikuntaa lääkkeeksi

Olen muutaman päivän kesälomareissulla rouvani kotiseudulla Kainuussa. Olosuhteiden pakosta (kissat vs. koirat) yövymme ja vietämme aikaa kaupungissa, emmekä läheisellä mökillä. Tänään kävin lenkillä Kajaanin keskustan ympäristössä, mikä herätti minussa voimakkaita muistoja. Seitsemän vuotta sitten nimittäin asuimme täällä. Silloin myös aloitin juoksuharrastuksen. Ja sehän alkoi aivan nollasta, parissakin mielessä.

Silloin Kajaani tuntui juoksumielessä todella isolta kaupungilta. Hommahan alkoi parin minuutin juoksupätkillä kävelyn lomassa. Eipä siinä kovin kauas ehtinyt, vaan pyörin ihan kodin ympäristössä. Lopulta jaksoin juosta tunnin verran, jolloin naapurikaupunginosatkin tulivat tutuiksi. Sitten kotikaupunki taas vaihtui, mutta näköjään tietyt paikat jättivät vahvat muistijäljet. Keuhkonpalojen yskiminen liian kovan vauhdin takia, ensimmäinen yli kymmenen minuutin juoksupätkä, ensimmäinen tunnin lenkki.

Vahvin muisto liittyy kuitenkin niihin aikoihin vallinneisiin mielentiloihin. Toisaalta oli hienoa, koska suunnittelimme ja valmistelimme tulevia häitämme. Niitä asioita en muista käsitelleeni lenkeilläni kovinkaan paljon. Lenkeillä päässä pyörivät ja hakivat perspektiiviä ikävämmät asiat. Olimme muuttaneet Kajaaniin, koska minulle vastavalmistuneena piti olla varma työpaikka täällä. Eipä ollut. Eräs toinenkin potentiaalinen työ kaatui ikävän yhteensattuman takia. Mieli oli kovin matalana.

Olin aloittanut sauvakävelyn jo opiskeluaikana Jyväskylässä, mutta jokin sai minut ostamaan juoksulenkkarit Kajaanin Prismasta. Sitten etsin aloittelijan juoksuohjelman ja aloitin sen. Aluksi se oli hirveää, turha asiaa on kaunistella. Tilanne muuttui onneksi yllättävän pian. Liian kovat tehot tekivät juoksupätkistä edelleen pientä kärsimystä, mutta jokin mielialassani oli alkanut muuttua. Pystyin käsittelemään pettymyksiä ja näkemään itseni muunakin kuin työttömänä maisterina. Tulevaisuus alkoi näyttää valoisammalta.

Liikunta, erityisesti juoksu toimi hyvänä lääkkeenä. Jatkossa se tuli olemaan vielä tuotakin tärkeämpi täsmälääke, sillä Joensuussa tilanne taisi olla vieläkin heikompi, samoista syistä tosin. Sitä saatan muistella tarkemmin joskus toiste, jos tulee käytyä Joensuun lenkkimaisemissa.

Laadukasta treeniä, polvivaivoja ja lähete fysioterapiaan (kesäkuun koonti)

Jos tapanani olisi kiroilla, sanoisin, että oikean jalkani linjaukset ovat päin helvettiä ja polvi paskana. Näin dramaattinen ei tarvitse olla, vaikka jalassa pientä vaivaa onkin. Siitä kohta enemmän, sillä lyödään ensin pöytään kesäkuun faktat:




Harjoitustunteja kertyi lopulta ihan mukavasti. Juoksukilometrejä oli tarkoitus kerätä 70-80 km viikossa, mikä onnistuikin kolmen viikon ajan. Maltillisen kilometritavoitteen taustalla oli pyrkimys panostaa laatuun, toisin sanoen tehdä kaikki tehotreenit huolellisesti ja mahdollisimman levänneenä. Kaikki näytti menevän hyvin. Tehot pysyivät hanskassa ja vauhti oli tasolleni erittäin hyvää, mutta peruslenkkeily, oheisharjoittelu ja lihashuolto maistuivat myös. Nilkan pienet omituiset tuntemukset olivat kadonneet. Sitten tuli vaivoja oikeaan polveen.

Osasin heti sanoa, että kyse oli ITB-syndrooma eli käytännössä ns. juoksijan polvi. Minulla on ollut sama vasemmassa polvessa joitakin vuosia sitten, kun aloitin tämän harrastuksen. Päätin pitää juoksuttoman viikon, koska ohjelmassa oli muutenkin kevyempi viikko. Kävin myös työterveyslääkärillä tarkistuttamassa asian ja hakemassa lähetteen fysioterapiaan. Kun hoitaa vaivan ajoissa, niin se saattaa mennä nopeasti ohi. Itse asiassa oli jopa mukavaa vaihtelua käydä sisäpyöräilyssä kolme kertaa viikossa ja tehdä vähän kovempaa salitreeniä. Logiikkani mukaan noista tuli aika hyvää treenivastettakin, koska järkytin elimistön tottumuksia kertaheitolla.

Kuukauden viimeisenä päivänä kävin sitten fysiolla. IT-jänne oli kovin kireä ja tärkeät lihakset jumissa. Myös arveluni vaivan syystä osui nappiin. Nilkan vaiva omituisine mulkkauksineen oli ollut oire samasta perussyystä: oikean polveni linjaus on pielessä. Taustalla on oikea jalan vasenta pahempi ylipronaatio. Se on näkynyt aina ajoittain oikean jalan aukeamisena ihan kävellessäkin. En ollut kuitenkaan huomannut sen pahentuneen, vaikka nilkan ja kantapään vaiva olisi pitänyt tajuta yhdistää siihen. No, eipä fysiokaan ollut huomannut sitä perushierontojen yhteydessä. Silti vähän harmittaa, koska pieni aavistus minulla oli, ja olisin halunnut jonkun asiantuntijan katsovan juoksuani jo aiemmin. Turha jossitella. Nyt katsotaan eteenpäin ja hoidetaan perusasiat kuntoon.

Sain fysiolta hyviä ohjeita, joilla saan estettyä polven kääntymistä sisään. Vahvistan sekä jalkaterän pieniä lihaksia että reiden ja pakaran isojen lihasten toimintaa kohti oikeita liikeratoja. Ja jos jossain olen hyvä ja tunnollinen, niin kuntoutusohjeiden noudattamisessa. Itse asiassa jalka tuntuu jo paljon paremmalta, kun fysio availi pahimpia jumeja eilen. Tänään kävin taas hölköttelemässä puolitoista tuntia ilman mitään oireita. Samalla tietysti tarkkailin koko ajan nilkan ja polven asentoja ja linjauksia. Hyvältä vaikuttaa.

Toistaiseksi vaihdoin Bakkenin 3.30-ohjelmaan, jossa on vain neljä harjoitusta viikossa. Toki menen tuntemusten ehdoilla. Jos vaiva taas pahenee, pidän taukoa, mutta neljä juoksulenkkiä viikossa pitäisi olla aika kevyt setti minulle. Tietysti Tampereen maraton odottaa ensi kuun lopussa ja aiheuttaa tiettyä painetta.