Hullun leima otsassa (vk 4/2014)

Tällä viikolla taisin astua pienen tai jopa keskisuuren askeleen kohti ultrajuoksijuutta, sekä fyysisesti että henkisesti. Juoksin nimittäin elämäni ensimmäisen yli 50 kilometrin harjoituksen. Tein sen kuntosalin juoksumatolla, joten muut treenaajat pystyivät seuraamaan touhuani koko ajan. Kun olin lopettanut, parikin tyyppiä tuli kyselemään, kuinka paljon oikein juoksin. Tässä vaiheessa ajattelin nopeasti, että nyt kannattaisi kaunistella asiaa alaspäin. No, otin riskin ja kerroin totuuden ja selittelin vähän homman ideaa. He näyttivät ymmärtäväisiltä, mutta todennäköisesti pitivät minua ihan hulluna.

Tausta lauantain pitkikselleni on se, että neljä viikkoa ennen kisaa tehty ylipitkä lenkki osoittautui hyväksi ratkaisuksi ainakin Joensuuhun valmistautuessa. Silloin se oli 40 km, mutta halusin nyt reilusti enemmän. Onhan tuleva kilpailukin paljon pitempi. Alkuviikolla hölkkäilin noin 70 km, koska en halunnut päästä lauantaina liian helpolla. Kyllä jaloissa piti olla tuntuma, ettei ihan tuoreena olla liikkeellä. Perjantain hieronta varmisti sentään sen, ettei mikään liian vakava jumi ole päällä aiheuttamassa tuhoa.

Juoksumaton mittari nyt voi näyttää mitä sattuu, mutta epäilen, ettei sen matkamittari ainakaan alakantissa ole. Tärkeintä oli kuitenkin käytetty aika ja syketaso. Juoksun ja kävelyn rytmitys oli tällä kertaa 8/2 min, joka tuntui hyvältä. Kahden minuutin kävelyllä ehtii juoda rauhassa ja jalat saavat ihan oikeasti lepoa. Juomaa otin välillä jokaisella kävelypätkällä, välillä joka toisella. Kymmenen minuutin välein juominen on vähän turhan tiheä tahti, mutta kyllä Leaderin Active Sport meni mukavasti alas niinkin usein. Kisaa ajatellen tuota asiaa pitää kuitenkin vielä miettiä.

Tänään sunnuntaina jaloissa ei tuntunut muuta kuin vähän väsymystä. Kipuja ei ollut ja jumitkin olivat tavanomaisia. Olisin voinut mennä lenkille, mutta päätin tehdä vain kevyen salitreenin. Pääsenpä maanantaina taas tahkoamaan, kun voin ajatella levänneeni sunnuntain.

Reeniä, reeniä eli 5 x 13 km

Taannoin ilmoittauduin Bodominjärven Ultraintervalliin ja toissa viikolla tajusin, ettei siihen olekaan enää kauan. En ole onnistunut keräämään kovin kummoisia viikkokilometrejä koko keväänä, joten pintaan iski pieni pelko ja halu perua koko homma. Ajattelin kuitenkin antaa itselleni mahdollisuuden ja testata tuollaista konseptia ennen lopullista ratkaisua. Logiikkani meni niin, että jos jaksan tässä kuukausi ennen kisaa heittää viikonlopun aikana muutaman 13 kilometrin lenkin helpohkosti, jaksan parin lisätreeniviikon jälkeen hoitaa koko setin. Idea tarkentui sellaiseksi, että juoksen lauantaina kolme lenkkiä klo 10, 13 ja 16 alkaen ja sunnuntaina vielä kaksi klo 10 ja 13 alkaen. Nyt nuo ovat takana, ja on aika tehdä ratkaisuja.

Turha sitä on peitellä. Treenit menivät hämmästyttävän hyvin. Missään vaiheessa ei tullut mitään ongelmia eikä yllättäviä vaivoja. Jalkoihin kertyi tietysti pientä väsymystä ja jumia, mutta esimerkiksi polvet tai penikat eivät kipuilleet ollenkaan. Suurin ongelma oli saada juoksu rullaamaan uuden lenkin alussa, sillä vähän yli 1,5 tunnin tauon aikana jalat ehtivät jumittua aika ikävästi. Jumitus kyllä menee ohi jo muutaman minuutin jälkeen, mikä pitää vain muistaa itse kisassa, vaikka kävely olisi kuinka kankeaa tauon lopussa. Sunnuntaiaamuna olo tuntui varsin kankealta yöunien jälkeen, mutta nopeasti se juoksutuntuma löytyi myös tänään. Tästä pääsee ensimmäisen setin dataan käsiksi, ja selailemalla muutkin kierrokset löytyvät sieltä.

Treenilenkiksi valitsin Pikku-Veskun kiertämisen. Meiltä on sinne noin 3,5 km, joten joka setissä sai hölkötellä mennen tullen Kivistönmäen yli ja kiertää Karirannassa kuusi kierrosta. Karirantaa puolsivat tasaisuus ja hiekka-alusta sekä se, että siellä tulee samalla harjoitettua päätä kestämään yksitoikkoista kierrosta. Vetotreenejä olen siellä jonkin verran tehnyt, mutta tuntui se sopivan myös hitaaseen lönköttelyyn.

Tällä kokemuksella lähden ehdottomasti Bodomille, tosin ihan vain treenimielessä. Jos siellä pystyn etenemään sen 103 km vuorokaudessa vaikka käyttämällä 1,5 tuntia jokaiseen 13 kilsan kierrokseen, niin siitä on hyvä ponnistaa Vierumäelle. Siellä voin sitten yrittää kerätä lisää kilometrejä ihan vain vaikka kävelemällä ne väliajat, jotka Bodomilla levätään seuraavan kierroksen starttia odotellessa. Kuulostaa suunnitelmalta.

Lopuksi on pakko todeta, että on tämä minun juoksuhommani vähän edennyt parissa vuodessa. Keväällä 2011 valmistauduin ensimmäiselle maratonilleni Forssaan. Silloin juoksin parhaimmillani 47 km viikossa. Nyt tuli tuo melkein 67 km kahdessa päivässä ilman sen kummempia tuntemuksia. Huomenna pidän kyllä lepopäivän ja autoilen Vierumäelle tsekkaamaan siellä käytettävän 3,8 kilsan reitin.

Viikko 42/2012 – Uskoa ylipitkästä lenkistä

Tämän viikon teema oli selvä. Tarkoitukseni oli tehdä elämäni ensimmäinen selvästi ylipitkä lenkki, jolla saisin testata kisamaista juomista ja vähän syömistäkin. Säännöllinen kävely juoksun tai hölkkäilyn lomassa kuului myös suunnitelmiin. Alkuviikon treeneillä oli tarkoitus kerätä kasaan noin 60 km, jotta en pääsisi pistelemään päälenkkiä aivan tuoreilla jaloilla ja tunnelmilla . Se onnistuikin mainiosti parin kevyemmän ja parin pidemmän lenkin turvin. Ennen kaikkea hienoa oli se, että jokaisen lenkin tuntemukset olivat selvästi plussa puolella.

Ylipitkän lenkin päiväksi valikoitui lauantai, koska sunnuntaiksi oli jo sovittuna kvartettimme treenit. Päivävalinta osui nappiin myös sään suhteen, sillä lämpötila oli mukavasti vähän alle kymmenen astetta, eikä sade haitannut koko päivänä. Reitin olin suunnitellut etukäteen niin, että pääsen kotiterassin tankkauspisteen kautta noin kolmen kilometrin välein.

Ilokseni sain alkumatkalle juoksuseuraa hyvästä kaveristani, joka on lähinnä pyöräilymiehiä mutta halusi tulla kokeilemaan kierroksen tai pari tuollaista hidasta juoksuvauhtia. Lopulta Toni viihtyi mukanani viisi kierrosta eli noin 17 km! Saatoin siis aiheuttaa pienen juoksukärpäsen pureman. Kun Toni lähti kotiinsa hoivaamaan jumiutuneita jalkojaan, minä jatkoin taivallustani. Aluksi vauhti ja syke meinasivat nousta vähän liikaa mutta asettuivat lopulta taas ihan mukavalle tasolle. 30 kilsan kohdilla pidin vähän pitemmän tankkaus- ja tyhjennystauon, mutta paluu baanalle onnistui hyvin ilman sen kummempaa ahdistusta. Lopulta matkaa kertyi noin 40 km. Tarkka matka on vähän epäselvä, koska Garmin ja SportTracks näyttivät kovin erilaisia lukuja.

Pari selvää johtopäätöstä tästä harjoituksesta voi tehdä. Juoma upposi hyvin ja pieni syöminenkään ei tuntunut aiheuttavan mitään ongelmia mahassa, joten urheilujuoma ja pieni purtava taitavat olla minulle geelejä parempi vaihtoehto näissä hitaammissa vauhdeissa. Lisäksi vanha sanonta "Ei matka tapa, vaan vauhti" tuntuu pätevän varsin hyvin tässäkin hommassa. Pienen kangistumisen lisäksi en huomannut juuri mitään oireita jaloissa. Maratonilla etureiteni ovat aina olleet kovilla ja sitä seuraavana päivänä niiden kipu on ollut aika paha. Nyt ei seurannut mitään sellaista. Oikeastaan olisin ollut valmis lenkille jo tänään sunnuntaina, mutta parempi se on levätä yksi päivä, jotta seuraavalla viikolla taas jaksaa takoa kilometrejä koneeseen. Kyllä tämä ylipitkä lenkki antoi sitä kaivattua uskoa.