Mitä tapahtui?
Juoksin ja kävelin vuorokauden aikana 179,0821 km. Voin sanoa rehellisesti, että ennakko-odotuksiin nähden meni tosi hyvin. Sata mailia rikkoutui selvästi, ja suoritus oli ensikertalaisella varmaan ihan järkevä ja tasapainoinen. Lähdin liikkeelle rauhallisesti ja taktiikkaani uskoen. Kilometrejä kertyi suhteellisen tasaisesti, vaikka huoltotauot tietysti näkyvät tuntikertymissä.
 |
| Kilometrikertymät tunneittain. |
Kisan aikana sain nautittua riittävästi nestettä ja energiaa, vaikka niiden kanssa suunnitelmani pettikin jo varhaisessa vaiheessa. Geelit alkoivat tökkiä jo muutaman tunnin taivalluksen jälkeen, vaikka otin niitä vain kerran tunnissa. Samalla kaikki makea alkoi ällöttää, mikä vaikeutti taikajuoman (Leaderin Active Sport) hörppimistä. Onneksi kivennäisvesi ja jaffa maistuivat, kuten myös mustikkasoppa myöhemmässä vaiheessa. Lisäksi monenlainen pikkupurtava ja pasta maistuivat hyvin. Suolatabletteja otin vähintään kahden tunnin välein. Ainoastaan kerran kävi niin, että maha kääntyi nurin päin hörpätessäni jotain. Sen jälkeen nojailin vähän aikaa roskapönttöön ja syljeskelin. Yrjö ei kuitenkaan tullut kylään, ja homma jatkui pian ilman ongelmia.
Jalkojen kanssa oli pieniä vaikeuksia. Jo ensimmäisellä neljänneksellä oli pientä tuntumaa lonkan koukistajassa, mutta se meni ohi. Rakkovaikeudet alkoivat tosissaan vasta kisan puolivälin jälkeen. Isommat kengät olisivat olleet poikaa, niin varsinkin varvasosasto olisi saanut vähän enemmän tilaa turvota. Rakot ja kivut kuuluvat homman luonteeseen, mutta tämä on sellainen osa-alue, johon pitää valmistautua huolellisemmin jatkossa.
Kisan jälkeen kävin ensiavussa hoidattamassa jalkojani, ja samalla heräsi ajatus pyytää tutulta lääkäriltä antibioottikuuri varmuuden vuoksi. Tarpeeseenhan se sitten tuli, sillä merkit tulehduksesta olivat vahvat jo kotimatkalla. Maanantaita vasten nousi pieni lämpö, ja koko totuus jalkojen, erityisesti pohkeiden jumituksesta paljastui. Lämpöä oli vielä pari päivää, mutta torstaina pääsin takaisin töihin. Nyt muutama viikko kisan jälkeen ainoa näkyvä merkki rasituksesta löytyy jaloista. Käytännössä kaikki nahka kuoriutuu pois niistä osista jalkoja, jotka ovat juoksukenkien peitossa. Saanpahan kovettuneiden kohtien tilalla sileää ja pehmeää ihoa.
 |
| E24h: jalkakuorinta kuuluu hintaan. |
Miksi niin tapahtui?
Harjoitteluhistoriani ei ole kovinkaan merkittävä. En ole juossut yhtenäkään kalenterivuonna yli 3000 kilometriä. Tammikuussa 2011 päätin juosta ensimmäisen maratonini samaisen vuoden kesäkuussa. Sinä vuonna juoksin yhteensä noin 1600 km. Seuraavana vuonna mittariin kertyi vähän alle 2500 km ja vuonna 2013 reilut 2700 km. Väistämättä mieleeni tulee ajatus, etten olisi ansainnut noin hyvää ensikertalaisen tulosta. Moni minua nopeampi sekä enemmän ja kauemmin juossut ei ole onnistunut pääsemään samaan, joten minulla taisi käydä myös armoton tuuri.
Joka tapauksessa onnistuin tällä taustallani etenemään tuon verran. Itse näen merkittävänä syynä sen, että löysin viime syksynä itselleni sopivan tavan harjoitella ainakin tässä vaiheessa harrastustani. Koko homma lähti liikkeelle kesän aikana ilmenneestä takareiden ja pakaran kiinnityskohdan rasitusvammasta. Sen takia minulta jäi väliin Vierumäen vuorokaudenjuoksu, jota olin suunnitellut debyytikseni. Jälkikäteen ajateltuna koko vamma oli pieni lottovoitto. Vierumäellä en olisi pystynyt varmaan oikein mihinkään, sillä lihaskuntoni erityisesti keskivartalossa oli vielä tuolloin todella huono. Vamman ansiosta ymmärsin pistää keskivartalon kuntoon ja hankkia jalkoihin vähän voimaa. Sitten kestinkin ennätysmäärän harjoittelua ilman vaivoja.
 |
| Juoksukilometrini 1.9.2013-21.2.2014 |
Tässä vaiheessa minulle tuntui sopivan ja riittävän tuollainen lähestyminen, jossa kovin määräkausi oli tammikuussa, kun kisa oli helmikuun lopussa. Vamman takia en juossut itseäni tukkoon vielä syksyllä ja alkutalvesta, joten jaksoin painaa kilometrejä oikeaan aikaan. Tietysti tuo oli tällä kertaa ainoa mahdollisuus, sillä vamman jäljiltä piti nostaa määriä maltilla. Tulevaisuudessa pääsen toivottavasti kokeilemaan sellaista, että normaalien määrien päälle nostan kilometrit tappiin ennen kisaa.
Onnistuneen kisasuorituksen taustalla on ainakin järkeväksi osoittautunut taktiikka. Juoksun ja kävelyn rytmityksestä pidin kiinni alusta asti. Olin laskenut kierrosaikoja erilaisten vauhtien mukaan alkutuntien varalle. Tarkoitus oli varmistaa riittävän rauhallinen alku, sillä en luottanut pelkkään syketasoon ainakaan kisan alussa. Lopulta en voinut muutenkaan luottaa sykemittariini kisan aikana, koska kuivassa ilmassa paita aiheutti vyöhön staattista sähköä, minkä takia mittari näytti ihan mitä sattui. Se asia on jatkossa korjattavissa, mutta huomasin samalla, ettei kisassa tarvitse välttämättä juosta ollenkaan sykkeen mukaan. Sen verran sykedatasta voi nähdä, että juoksupätkillä syke on pyörinyt välillä 130-145. Se on korkeammalla kuin olin ajatellut, mutta näköjään tuollakin tasolla jaksoin painaa ihan kohtuullisesti.
Tähän kisaan ja sen kokemuksiin tulee varmasti palattua vielä monta kertaa. Toivottavasti pankkiin jäi jotain viisautta, vaikka en osaa sitä vieläkään oikein pukea sanoiksi. Sehän nyt on varmaan kaikille jo selvä, ettei tämä tähän jää.
