torstai 10. lokakuuta 2013

Pakotettu ylimenokausi on ohi

Edellisestä bloggauksestani on vierähtänyt tovi. Tässä välissä on tapahtunut paljon ja ei mitään. Yritin jatkaa korvaavien liikuntamuotojen kokeilua, mutta sitten iski flunssa. Parannuttuani ehdin käydä kerran lenkillä, kunnes flunssa poiki jälleen kerran poskiontelotulehduksen. Sen aikana en alkanut hölmöillä sen kummemmin, mitä nyt pientä staattista keskivartalojumppaa vähän kokeilin. Yli viikko siinä meni, mutta nyt homma alkaa näyttää paremmalta. Äsken kävin kokeilemassa ensimmäisen yli tunnin juoksulenkin kuukauteen, ja kylläpäs se maistuikin hyvältä!

Tässä välissä olen käynyt muutaman kerran fysioterapeutilla. Hän on hieronut, laittanut jalkaan ultraa ja neuvonut venytyksiä sekä vahvistavia liikkeitä. Ennen kaikkea hän on paikallistanut ongelman syyn. Keskivartaloni lihaskunto on niin huonolla tolalla, että se aiheuttaa takareisille liikaa kuormaa. Sen siitä saa, kun on ollut laiska. Nyt asiaa on tullut muutos. Olen esimerkiksi hankkinut jumppapallon, jonka avulla saan tehtyä tehokasta treeniä erityisesti korsetille mutta myös pakaroille ja takareisille. Myös kahvakuula on saanut kyytiä nyt taudin mentyä ohi. Seurauksena takareisi on jo paljon parempi ja rennompi eikä kipua tai muitakaan tuntemuksia enää juurikaan ole.

Lokakuun aion ottaa juoksun kannalta vielä jokseenkin maltillisesti. Ainakaan yli kahden tunnin lenkkejä en aio tehdä. Lihaskuntotreeni sen sijaan jatkuu ahkerana, mutta tietysti alan totuttaa jalkoja taas juoksuun. Peruskunto ei sairastelun myötä ehtinyt kadota kovinkaan pahasti, mutta suorituskyvystä kyllä lähti aimo annos. Se ei sinällään haittaa, sillä seuraavien kuukausien aikana en aio kisata enkä mässäillä vauhdeilla. Tarkoitus on tahkota mahdollisimman paljon kilometrejä mahdollisimman järkevästi, jotta olisin ilman vaivoja lähtöviivalla Espoon Ratiopharm Arenalla lauantaina 22.2.2014 klo 12. Silloin juostaan Endurance 24h, jonne ilmoittauduin jo syyskuun alussa. Toki tiesin joutuvani lepäämään vähän ja kuntouttamaan paikkoja, mutta Vierumäen missaaminen loi pakottavan tunteen lähteä tuonne kokemaan vuorokaudenjuoksun huuma. Minkäs siinä pieni ihmismieli mahtaa, kun tulee pakottava tunne.