Hanskat tiskiin, pyyhe kehään ja lenkkarit naulaan - ainakin hetkeksi ja osittain

Parina viime viikkona olen juossut enemmän lääkärin luona kuin treenimielessä. Tulehduksen aiheuttamia akuutteja oireita on hoidettu kuntoon antibioottikuureilla ja jopa pirtulla, ulkoisesti tosin. Nyt on päällä kuuri, joka lääkärin mukaan tappaa talossa ja puutarhassa. Siltä se myös tuntuu. Kai se nyt vain on toimittava näin, jotta päästään paranemisen jälkeen selvittämään syitä tälle kaikelle.

Lääkäriltä tuli ohje ottaa kevyesti jonkin aikaa. Eipä tässä paljon muutakaan kohta enää voi, koska yleiskuntoni tuntuu laskevan kuin lehmän häntä. Eilen olin hölmö ja rikoin ohjetta menemällä juoksukoulun viimeiseen tapaamiseen. Perushölkässä syke oli reilusti koholla, mistä olisi pitänyt vetää johtopäätökset. Jostain syystä maksimi irtosi kohtuullisesti. Pahalta se kuitenkin tuntui, ja tuntuu edelleen.

Kaiken tämän perusteella oli lopulta helppo ymmärtää, että tavoitteellisesta treenistä kohti helmikuun vuorokaudenjuoksua ei tule mitään. Toipuminen ja syiden selvittely eivät ainakaan helpottuisi sillä, että henkinen paine treenata nousujohteisesti olisi jatkuvasti läsnä. Osallistumistani en ole peruuttanut vielä, mutta eiköhän sekin ole edessä. En osaa nähdä itseäni höntsäilemässä tuollaisessa kisassa puolikuntoisena. Varmaan pelkän kokemuksen hakeminenkin olisi hyvä opetella, mutta nyt ei ole sen paikka. Ei nyt, kun olin henkisesti valmistautunut treenaamaan itseni 200 kilometrin rikkomiseen.

Nyt kun faktat on todettu tylysti, niin voi etsiä positiivisiakin puolia. Toipuminen ja jatkotutkimukset hoituvat varmasti mukavammin, kun otan kevyesti. Ja kun siltä tuntuu, voin palata harjoitteluun ilman paineita vaadittavista kilometri- tai tuntimääristä. Samalla alkuvuoden järjestelyt näyttävät vähän selkeämmiltä töiden ja harrastusten yhdistämisen osalta. Olen nimittäin melko varmasti jäämässä vuodeksi työvapaalle tammi-helmikuussa, koska minulle tarjottiin erästä sijaisuutta. Siinä houkuttaa moni sisällöllinen ja taloudellinen asia, mutta myös kymmenen kilometrin työmatka suuntaansa. Enää tarvitsee päättää, juoksenko, pyöräilenkö vai hiihdänkö matkat! :)

Tieto lisää tuskaa

Puranpa ahdistustani tännekin ällöttävien kuvien kera. Elokuussa kirjoittelin rupisesta viimeistelystäni Tampereen maratonille. Silloin minulle selvisi, etteivät säännöllisesti erityisesti jalkoihini ilmaantuvat näppylät olekaan vain vilkkaan aineenvaihduntani tapa ajaa kuona-aineita ulos. Kyse olikin bakteerin aiheuttamasta ihoinfektiosta, joka muistuttaa märkärupea. Silloin se meni ohi antibioottikuurilla. Tai ainakin se meni piiloon. Nyt se nimittäin tuli takaisin.

Oikean säären sivu.

Oireet eivät siis todellakaan ole uusia. Olen vain luullut niiden olevan elimistöni normaali tapa toimia. Satunnaisia näppylöitä on ollut melkein aina, mutta pahemmaksi tilanne on ärtynyt ehkä 4-5 kertaa vuodessa. Pahimmat kaudet ovat usein aiheuttaneet vähän flunssaisen olon pienine lihaskipuineen ja väsymyksineen. Asia on kuitenkin hoitunut Ibumaxilla aamuin illoin. Töistä ei ole tarvinnut olla pois tämän takia. Treenejäkään en ole jättänyt tekemättä, korkeintaan vähän joskus keventänyt. Syke on ollut normaali, joten en ole huolehtinut asiasta. Kun ei ole ajatellut kyseessä olevan minkään vakavan, niin ei ole osannut ajatella yhtään pitemmälle. Ja kun pahin vaihe on aina mennyt itsestään ohi muutamassa päivässä, niin mitäpä sitä olisi osannut muuta tehdäkään kuin tottua.

Elokuussa infektio nosti ensimmäisen kerran kuumeen, jonka takia menin onneksi lääkäriin. Siellä homman nimi vähän aukesi. Sovimme, että menen takaisin testauttamaan joitain altistumistekijöitä, kun infektio olisi kokonaan ohi. Periaatteessa se meni ohi, mutten ehtinyt lääkäriin tässä välissä. Nyt sinne oli pakko mennä, sillä uusi infektio näytti iskevän päälle. Kuumetta se ei ehtinyt nostaa, mutta lääkäri lätkäisi silti neljä päivää sairauslomaa ja saman tuhdin antibioottikuurin kuin viimeksikin. Ei kiva. Samalla varasin jo uuden ajan kuurin loppuun, jotta paraneminen saadaan testattua varmasti.

Malliesimerkki näppylästä.

Lääkärin reaktio ja toimenpiteet saavat minut hieman huolestuneeksi. Tämä taitaa olla suhteellisen vakavaa, tai ainakin kaikki ainekset vakaviin seurauksiin ovat kasassa. Äkkiseltään tulee mieleen, että bakteeri voi alkaa tulehduttaa muitakin kehonosia kuin ihoa. Ja missä se pesii? Onko se aina piilossa jossain elimistössäni ja iskee säännöllisesti? Vai saanko sen aina jostain uudestaan? Avoimia kysymyksiä on paljon. Kaiken lisäksi oireet muistuttavat kovasti niitä, jotka ovat tulleet minulle ultrien jälkeen. Onko elimistössäni ollut silloinkin tuo bakteeri, ja minä olen härnännyt sen esiin kovalla rasituksella? Vähemmästäkin tässä ahdistuu. Onneksi lääkäri ottaa tämän vakavasti, joten asioiden tausta saattaa selvitä lisätutkimuksissa. Sain lisäksi vinkin, että hampaat kannattaa tarkistuttaa. Ehkä tämä tästä vielä suttaantuu.

Selänkin se on valloittanut.

Harjoitteluuni tämä vaikuttaa valitettavan paljon. Nyt on tietysti pakko ottaa hyvin kevyesti muutama päivä. Vatsani bakteerikanta ei ole ehtinyt toipua täysin vielä edellisestäkään antibioottikuurista ja maratonin jälkeisestä vatsataudista. Nyt sinne lyödään lisää antibioottia, joka lisäksi väsyttää ja löysyttää miestä. Henkinen vaikutus on suuri, kun ei tarkkaan tiedä, mikä vaivaa ja milloin se iskee uudestaan. Ahdistaa.