Mistä puhun kun puhun fyysisestä kantista

Olen parin viime viikon aikana lukenut kaksi hyvin erilaista juoksuaiheista kirjaa. Oikeastaan Tero Hyppölän 226 – Fyysinen kantti kertoo enimmäkseen triathlonista ja kestävyysharjoittelusta, mutta se päätyy kuitenkin miehen ultrajuoksusuorituksiin. Haruki Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on nimensä mukaisesti juoksua ja juoksun filosofiaa käsittelevä kirja. Vaikka molemmat ovat omaelämäkerrallisia teoksia, niiden näkökulmat ovat hyvin erilaiset. Hyppölä on normaalia päivätyötä tekevä ja kovalla työllä itsensä kestävyyslajien Suomen huipulle nostanut mies, joka on omakustanteisesti kirjoittanut ja julkaissut tarinansa. Murakami taas on juoksua harrastava ammattikirjailija.

Murakamin kirjasta olin kuullut paljon kehuja, joten odotukseni olivat jokseenkin korkealla. Ne jäivät suurimmalta osin täyttymättä. Mies kyllä käy läpi monia juoksuun liittyviä näkökulmia ja kertoo kisakokemuksistaan kouriintuntuvasti, mutta jotain jää puuttumaan. Ehkäpä hän kirjailijana eksyy liian hienoihin sanoihin ja kielikuviin, kun yrittää kertoa loppujen lopuksi varsin yksinkertaisista asioista. Hän juoksee, koska tykkää juoksemisesta, mikäs sen hienompaa. Kuitenkin kilpailut vaikuttavat olevan hänelle todella tärkeitä, ja niissä epäonnistuminen jää kalvamaan pitkäksi aikaa. Hän antaa kuvan pitkistä juoksuista jonain todella ihmeellisenä asiana, mikä vaikuttaa lievästi huomiohakuisuudelta. Mies myös ylpeilee sillä, ettei ota kävelyaskeltakaan edes sadan kilometrin kilpailussa. Luultavasti ymmärsin koko kirjan ihan väärin, sillä moni on pitänyt sitä jonkinlaisena filosofisena oodina juoksulle. Minusta Murakami vain toistelee suppeasti ajatuskuvioita, joita moni juoksija on käynyt läpi itsekin.

Hyppölää en tuntenut etukäteen kuin Juoksufoorumin nimimerkiltä, mutta foorumilaiset olivat kehuneet myös hänen kirjaansa. Se tempaisi minut heti mukaansa. Hyppölän tarina lähtee liikkeelle hänen uimaritaustastaan edeten sitten luonnollisesti pyöräilyyn ja juoksuun. Varsin suora kerronta sisältää kovaakin kritiikkiä ja lakonista huumoria mutta ennen kaikkea asiaa kovasta harjoittelusta. Miehellä on aktiivinen liikuntatausta ja pohjat kunnossa, joten hänen lähtökohtansa kovaan treeniin on täysin erilainen kuin meillä kypsällä iällä kuntoilun löytäneillä. Se kirjassa ehkä kiehtookin. Päivätyönsä ja perheensä ehdoilla Hyppölä harjoittelee mielessään triathlonin huipputaso ja sittemmin ultrajuoksun kärki. Ja hän harjoittelee todella kovaa. Useaan kertaan tuleekin esille, että huipulle tähdättäessä pitää rautaisen peruskunnon päälle rakentaa jos mahdollista vielä kovempi vauhtikestävyys. Tämä siis myös täysmatkan triathlonille tähdätessä. 24 tunnin juoksuun valmistautuessa mies höllää vähän tuosta periaatteestaan ja tekee sen sijaan valtavia määräviikkoja.

Hyppölä puhuu paljon itsensä ja oman kehonsa tuntemisesta. On tärkeä tietää, milloin vamma on tuloillaan, jotta voi vähän hellittää ja selvitä lyhyellä tauolla. Myös heikkouksien parantaminen saa paljon huomiota. Sisäratojen ultrajuoksujen tiukat kaarteet ovat hankala paikka jaloille, joten Hyppölä vahvistaa niitä juoksemalla satoja kierroksia ympyrää noin 15 metrin radalla eri huoneissa kotonaan. Kuulostaa hurjalta mutta ennen kaikkea omistautuneelta.

Juoksun harrastajien kyllä kannattaa lukea molemmat kirjat, sillä Murakamistakin moni saa varmasti irti enemmän kuin minä. Ehkäpä itseäni vain ahdistaa viime aikoina monissa blogiteksteissä ja foorumikirjoituksissa vastaan tullut tapa glorifioida juoksua. Että ollaan sankareita, kun päästään maraton maaliin tai muuta vastaavaa. Minusta olemme vain ihmisiä, jotka harrastavat mieleistään lajia.

Miten sitä nyt sitten kesällä treenailisi?

Nyt kun Vierumäen kisaan on kolmisen kuukautta, voisi olla paikallaan tehdä pieniä linjauksia kesän treenisuunnitelmaan. Aiemmin ajattelin noudattaa ultraharjoitteluun muokattua Bakkenin ohjelmaa, mutta siitä löytyi joitain ongelmia. Vaikka viikon intensiivisimmän harjoituksen korvaisi toisella pitkällä lenkillä, harvalle viikolle tulisi siltikään tarpeeksi treenitunteja. Erilaisissa valmiissa ultraohjelmissa taas juostaan niin kovia määriä, etteivät rahkeeni vielä riitä sellaisiin. Sitä paitsi niissä on usein viikonloppuisin pitkä ja ylipitkä lenkki peräkkäisinä päivinä, mikä vaatii perjantaille ja maanantaille lepopäivät. Nyt kun teen etäpäiviä perjantaisin ja maanantaisin, en haluaisi jättää niiltä vapautuvaa treeniaikaa käyttämättä.

Tulin siihen tulokseen, etten ota käyttöön mitään valmista ohjelmaa. Bakkenilta aion hyödyntää vk-harjoitusten rytmitystä ja nousujohteisuutta, mutta viikkorytmissä haen apua ultraohjelmista. Kaiken pohjana on kuitenkin oma kokemukseni viime vuoden valmistautumisesta Joensuuhun. Se kun sujui loppujen lopuksi ihan mukavasti, ja olin lähtöviivalla vammoitta, levänneenä ja tasooni nähden erinomaisessa kunnossa. En kuitenkaan aio toistaa viime kesän virhettä, eli juosta loman alkaessa kolmea ennätysmääräviikkoa putkeen...

Aion jatkaa hyväksi havaittua sykepohjaista harjoittelua Bakkenin sykealueita noudattaen. Bakkenin alueet E1 ja E2 vastaavat käytännössä yleisemmin käytettyjä termejä pk1 ja pk2. Norjalaiselta olen oppinut sen, että aluetta E2 tulee välttää. E1 kehittää peruskuntoa ihan yhtä hyvin mutta pienemmällä rasituksella. E2:n teho ei kuitenkaan riitä nostamaan vauhtivaroja, vaan se vaatii kovempaa sykettä ja vauhtia. Toisin sanoen, E2-alueen treenistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ainoa ongelma asiassa on se, että ainakin Joensuussa etenin suurimman osan ajasta juuri tuolla sykealueella, kuten alta voi huomata:

Asiasta ei kuitenkaan tarvitse tehdä suurta ongelmaa. Peruskuntoa voin treenata aivan hyvin E1-tasolla, eli sykkeeni tulisi pysyä alle 138. Välillä voin sitten vetää pidemmän harjoituksen E2-tasolla, eli sykevälillä 138-152. Näin saan tuntumaa kisasuorituksen tehoon, mutta treeni pysyy pk:n puolella. Eihän se tietenkään ole varmaa, että 24 tunnin kisassa sykejakaumani olisivat samat kuin puolta lyhyemmässä Joensuun kisassa, mutta vahva oletus minulla siitä on. Tätä tukee myös se, etten vetänyt Joensuussa tehon puolesta äärirajoilla.

Viime aikoina tuolla E1-alueella olen pystynyt hölkkäilemään selvästi alle 6 min/km-vauhtia tasaisella alustalla, joten ihan hyvältä vaikuttaa sen puolesta. Nyt vain jatkan samalla otteella määriä nostellen ja kevyempiä viikkoja mukaan heitellen. Joka viikolle tulee peruslenkkien lisäksi yksi vk-harjoitus Bakkenin valikoimasta sekä tietenkin ainakin yksi pitkis. Vähintään kerran kuussa aion tehdä myös selvästi ylipitkän lenkin, jollaiseksi lasken myös Bodominjärven seikkailun, vaikka siinä lepäilläänkin vetojen välissä. Ennen kaikkea yritän pitää järjen päässä ja keventää ajoissa, jos on tarvetta.

Vierumäen ultrareitin katsastus

Viikonlopun intervallien jälkeen oli hyvä ottaa vähän kevyemmin ja käydä Vierumäellä käppäilemässä syksyn ultrareitti ympäri. Koko paikka oli minulle ihan uusi tuttavuus, vaikka sinne on Lahdesta alle puolen tunnin automatka. Löysin kuitenkin perille ja pienen hortoilun jälkeen pääsin kartalle ja oikealle reitille.

Reitti on noin 3,8 km pitkä ja kulkee alla olevan kuvan mukaisesti:

     (karttaan ja muuhun dataan pääsee tarkemmin täältä)

En lähtenyt liikkeelle reitin oikeasta alkupisteestä, vaan noin puolen kilometrin kohdalta, mutta eipä se kokemukseen tai korkeuskäppyröihin vaikuta. Garmin Connect ja SportTracks käyttävät korkeusmittauksiin ja niiden muokkauksiin omanlaisiaan algoritmeja, joten laitan molempien korkeuskäyrät näkyviin:

Garminin versio:

SportTracksin versio (data löytyy tarkemmin täältä):

Jälkimmäinen antaa mielestäni paremman kuvan siitä, mistä hommassa on kyse. Reitti on varsin tasainen, mutta puolivälin tienoilla ja lopussa on pari tömpyrää, joissa voi saada sykkeen pomppaamaan. Mutta kuten alla olevista kuvista voi yrittää hahmottaa, mäet ovat ihan juostavia ja varsin lyhytkestoisia.

Reitin alusta on pääosin kivituhkaa, mutta ehkä noin kilometrin verran on myös asfalttia ja kivetystä. Melkein koko matkan asfaltin vieressä pystyy juoksemaan myös pehmeämmällä alustalla, joten reitti on kyllä varsin jalkaystävällinen.

Tässä oli pikainen katsaus reittiin. Se kiertää käytännössä koko ajan golfkentän reunaa, mutta ainakaan tänään ei tarvinnut väistellä karanneita swingejä. Täytyy käydä kesän mittaan testaamassa reitti myös juosten, mutta ensipuraisu oli hyvin positiivinen. Sattuipa reitillä tulemaan vastaan myös erään entisen pääministerin eräs entinen naisystävä. Olisikohan hänkin tulossa ultraamaan?

Reeniä, reeniä eli 5 x 13 km

Taannoin ilmoittauduin Bodominjärven Ultraintervalliin ja toissa viikolla tajusin, ettei siihen olekaan enää kauan. En ole onnistunut keräämään kovin kummoisia viikkokilometrejä koko keväänä, joten pintaan iski pieni pelko ja halu perua koko homma. Ajattelin kuitenkin antaa itselleni mahdollisuuden ja testata tuollaista konseptia ennen lopullista ratkaisua. Logiikkani meni niin, että jos jaksan tässä kuukausi ennen kisaa heittää viikonlopun aikana muutaman 13 kilometrin lenkin helpohkosti, jaksan parin lisätreeniviikon jälkeen hoitaa koko setin. Idea tarkentui sellaiseksi, että juoksen lauantaina kolme lenkkiä klo 10, 13 ja 16 alkaen ja sunnuntaina vielä kaksi klo 10 ja 13 alkaen. Nyt nuo ovat takana, ja on aika tehdä ratkaisuja.

Turha sitä on peitellä. Treenit menivät hämmästyttävän hyvin. Missään vaiheessa ei tullut mitään ongelmia eikä yllättäviä vaivoja. Jalkoihin kertyi tietysti pientä väsymystä ja jumia, mutta esimerkiksi polvet tai penikat eivät kipuilleet ollenkaan. Suurin ongelma oli saada juoksu rullaamaan uuden lenkin alussa, sillä vähän yli 1,5 tunnin tauon aikana jalat ehtivät jumittua aika ikävästi. Jumitus kyllä menee ohi jo muutaman minuutin jälkeen, mikä pitää vain muistaa itse kisassa, vaikka kävely olisi kuinka kankeaa tauon lopussa. Sunnuntaiaamuna olo tuntui varsin kankealta yöunien jälkeen, mutta nopeasti se juoksutuntuma löytyi myös tänään. Tästä pääsee ensimmäisen setin dataan käsiksi, ja selailemalla muutkin kierrokset löytyvät sieltä.

Treenilenkiksi valitsin Pikku-Veskun kiertämisen. Meiltä on sinne noin 3,5 km, joten joka setissä sai hölkötellä mennen tullen Kivistönmäen yli ja kiertää Karirannassa kuusi kierrosta. Karirantaa puolsivat tasaisuus ja hiekka-alusta sekä se, että siellä tulee samalla harjoitettua päätä kestämään yksitoikkoista kierrosta. Vetotreenejä olen siellä jonkin verran tehnyt, mutta tuntui se sopivan myös hitaaseen lönköttelyyn.

Tällä kokemuksella lähden ehdottomasti Bodomille, tosin ihan vain treenimielessä. Jos siellä pystyn etenemään sen 103 km vuorokaudessa vaikka käyttämällä 1,5 tuntia jokaiseen 13 kilsan kierrokseen, niin siitä on hyvä ponnistaa Vierumäelle. Siellä voin sitten yrittää kerätä lisää kilometrejä ihan vain vaikka kävelemällä ne väliajat, jotka Bodomilla levätään seuraavan kierroksen starttia odotellessa. Kuulostaa suunnitelmalta.

Lopuksi on pakko todeta, että on tämä minun juoksuhommani vähän edennyt parissa vuodessa. Keväällä 2011 valmistauduin ensimmäiselle maratonilleni Forssaan. Silloin juoksin parhaimmillani 47 km viikossa. Nyt tuli tuo melkein 67 km kahdessa päivässä ilman sen kummempia tuntemuksia. Huomenna pidän kyllä lepopäivän ja autoilen Vierumäelle tsekkaamaan siellä käytettävän 3,8 kilsan reitin.