Kullervo-maraton 22.9.2012

No niin, tulihan se tällekin vuodelle yksi onnistunut maraton, vaikka aivan ehjää juoksua en saanutkaan aikaan. Ennätys parantui virallisesti noin 8 minuuttia, ja lukemilla 3.49.05 mentiin myös Forssan alimittaisen reitin ajan alle. Erityisen iloinen olen siitä, että sain otettua itsestäni irti kaiken, mitä eilen oli mahdollista ottaa. Tämä noin 150 metriä ennen maalia otettu kuva todistaa, ettei jalka enää juurikaan noussut loppukiriin.

Lahdessa kisa-aamu oli sateinen, eikä tilanne näyttänyt parantuvan koko parin tunnin ajomatkalla. Joutsenossa sade kuitenkin loppui kuin taikaiskusta. Lämpötilakin oli nousussa, joten päädyin lyhyisiin juoksuvermeisiin, vaikka monella muulla näkyi olevan hämmästyttävän paljon päällä. Ennen lähtöä uskaltauduin juttusille parin juoksufoorumilaisen kanssa, mikä oli mukavaa ja vei ylimääräistä kisajännitystä mennessään. Lähtökomento kuului ajallaan, ja taivallus sai alkaa.

Sopiva matkavauhti tuntui löytyvän helposti, kunhan olin ottanut alun ylämäen rauhallisesti. Sellaisia 5:10-5:20 minuutin kilometrejä tuli laputeltua ilman mitään ongelmia. Muutaman kilometrin kohdalla totesimme erään kanssajuoksijan kanssa olevamme samassa tavoitevauhdissa, joten päätimme yrittää yhdessä jatkaa tasaista vauhtia. Vauhti pysyi hyvänä jonnekin reiluun 25 kilometriin, jonka jälkeen minulle tuli vähän vaikeammaksi pitää samaa tahtia yllä.

Suurempia vatsaongelmia en ollut huomannut, mitä nyt oli vähän täysi olo edelleen. 28 kilsan kohdalla vaimoni kuitenkin huusi kannustusten ohessa, että olen kalpea ja että kannattaa syödä suolakurkkua seuraavalla juomapisteellä. Tarkastin tilanteen, ja toden totta, otsani oli ihan kuiva ja suolan peitossa. Hikoilu oli siis loppunut osittain, mikä ainakin minulla viittaa imeytymisongelmiin. Hiljensin saman tien aavistuksen vauhtia ja käskin uuden juoksukaverini jatkaa tavoitevauhdissaan. Seuraavalla juomapisteellä heitin suolatabletin naamaan ja jatkoin matkaa odotellen sen vaikutusta.

Muutaman kilometrin jälkeen meno alkoi taas tuntua helpommalta, ja sain kiristettyä vauhtia. Otin kaverini kiinni, ja pian oli hänen vuoronsa jäädä minun vauhdistani. Neste ja energia olivat taas alkaneet virrata vatsastani muuallekin elimistööni, ja sain syketasoa nostettua ainakin suhteellista loppukiriä varten. Ennen kisaa tapaamani juoksufoorumilainen sattui juoksemaan vastaan pienellä heikolla hetkelläni. Hänen kannustuksensa auttoi sillä hetkellä valtavasti. En tainnut jaksaa huutaa mitään järkevää vastausta, mutta uskon hänen kokeneena maratoonarina ja ultraajana ymmärtäneen asian.

Loppu tulikin sitten sisulla ja voimia säästelemättä. Oman kelloni mukaan olin menossa reilusti alle 3.50, mutta en ollut tajunnut kellon pätkäisseen aina muutamien alikulkutunnelien kohdalla. Stadionille tullessani kuulutettiin jo 3.46-alkuisia aikoja, joten sain juosta viimeisen ratakierroksen ihan tosissani. Virallinen kello pyshtyi siis aikaan 3.49.05, johon olen erittäin tyytyväinen.

Viikko 37/2012 – Keventelyä ja puolimaraton

Äkkiseltään voi tuntua oudolta, että maratonia edeltävällä viikolla sekä keventelee että juoksee puolimaratonin. Tällainen minun strategiani kuitenkin oli tällä kertaa. Olin luvannut jo keväällä juosta Kaisaniemen juoksussa puolimaratonin kaverini seurana ja jäniksenä, mikä tarkoitti sitä, että siitä tuli viimeinen pitkis vain kuusi päivää ennen maratonia. Loin tämän pohjalta koko valmistautumis- ja keventelykuvioni, jossa halusin tällä kertaa pudottaa määrää suhteessa enemmän kuin aiemmin. Minulla nimittäin on sellainen tuntuma, että aiemmin kuntopiikki ei ole ihan vielä ehtinyt tulla pintaan maratoniin mennessä. Nyt kun olen kaiken lisäksi juossut enemmän kuin ennen, aiempien keventelyviikkojen määrät riittävät tuohon suhteellisesti suurempaan pudotukseen. Tältä pohjalta syntyi tällainen toiseksi viimeinen treeniviikko ennen Kullervoa:

Puolimaraton jätti loppuviikolle "vapaaksi" sen verran vähän kilometrejä, että päätin käyttää ne pariin kovavauhtiseen treeniin, joilla vielä haarukoin mahdollista maratonvauhtia. Niistä molemmista jäi hyvä tunne. Jälkimmäiseen osui vielä harvinainen flow-fiilis, jonka ansiosta onnistuin laputtamaan alle 5 min/km-vauhtia sykkeen pysyessä pk-alueella. Tuohon sisältyi kaiken lisäksi verryttelykilometri ja useita ylämäkiä, joissa syke toki vähän kohosi. Tuo lenkki antoi uskoa, että olen harjoitellut oikein.

Sunnuntain puolimaraton juostiin hienossa säässä, vaikka tuuli olikin paikoittain varsin kova. Alkumatkan yritin vauhdittaa Outia kahden tunnin alitukseen, mutta siitä jouduimme luopumaan viimeistään kympin jälkeen. Raskaahko reitti vaati veronsa, ja Outi joutui ottamaan kävelypätkiä mukaan viimeisellä vitosella. Samalla hän käski minun mennä loppumatkan omaa vauhtiani. Niin rohkea en ole, että alkaisin uhmata pohjalaisnaisen komentoja, joten painelin lopun sykkeet tapissa sellaista 5 min/km-vauhtia. Tuo vauhti todisti, ettei minullakaan ollut ihan paras päivä, sillä kovempaa olisi pitänyt kulkea. Mutta kaiken kaikkiaan sain kisalta sen mitä hainkin. Outi pääsi aivan ennätyksensä tuntumaan ja minä tein viimeisin pitkiksen kovalla lopulla. Ja tapahtuman paita on varsin hieno!

Viikko 36/2012 – Maratonvauhtia metsästämässä

Tämä oli kolmanneksi viimeinen viikko ennen maratonia. Olen antanut itseni ymmärtää, että tällöin kuuluu vähentää määrää ja yrittää tehdä vähän vauhdikkaampia harjoituksia, joilla kisavauhtia kiusattaisiin esiin. No, noin minä olen yrittänyt aiemminkin tehdä ja tällä kertaa yritin vielä vähän huolellisemmin. Viidestä lenkistä kertyi yhteensä rapiat 49 km juoksua. Siis hetkinen! Sehän tarkoittaa keskimäärin alle kympin lenkkejä. Aikamoista herkistelyä kyllä jo tuollainen.

Kolme lenkkiä oli perinteistä nylkytystä, mutta kahdella muulla kokeilin jotain vähän uutta. Keskiviikkona yritin niin sanottua tempojuoksua, jossa vauhdin olisi koko ajan tarkoitus kiihtyä niin, että lopussa mentäisiin jo lähes täysillä. Aluksi homma tuntui hyvältä, mutta pian huomasin kiihdyttäneeni vauhtia liian nopeasti. Toisin sanoen olin jo ihan puhki ja jalat hapoilla, vaikka matkaa olisi vielä ollut jäljellä. Pelastin tilanteen parhaani mukaan ja palauttelin vähän jopa kävelemällä. Sitten tein uuden vedon niin kovaa kuin se loivaan ylämäkeen siinä vaiheessa enää lähti. Temposta muodostui siis jonkinlainen pitkä anaerobinen intervalliharjoitus. Ehkä se ajoi saman asian tällä kertaa.

Sunnuntaina en tehnytkään pitkistä vaan 15 kilsan maratonvauhtisen lenkin. Jälleen maratonvauhti on vähän väärä termi, sillä ihan 5 min/km-vauhdilla en pystyne täyttä matkaa vielä taivaltamaan. Sykettä pidin maratonlukemissa, mikä ei tuntunut ollenkaan pahalta. Sen sijaan lopun ylämäkipätkä kotiin tuntui varsin pahalta, sillä en halunnut tinkiä vauhdista siinäkään. Tulipa keuhkoja tuuletettua kunnolla vielä toiste samalla viikolla keskiviikon hurjastelun jälkeen.

Viikko 35/2012 – Tehoa ja määrää

Kullervo-maratoniin on kolme viikkoa, joten oli aika tehdä varsinaisen valmistautumisjakson kovin viikko erityisesti määrän ja pitkiksin pituuden suhteen. Samalla viikolla tuli tehtyä myös kaksi tehokkaampaa juoksuharjoitusta ja yksi hieman vauhtileikittelyn puolelle karannut pyörälenkki. Juoksua kertyi noin 75 km ja pyöräilyä 24 km, joista tuli vähän reilut 8 tuntia harjoittelua.

Alkuviikon maratonvauhtinen 5 km meni peräti 4:45 min/km-vauhdilla, joka ei tietenkään ole realistinen vauhti täydelle matkalle, mutta sykkeen mukaan asia oli tällä kertaa näin. Toisella vauhtilenkillä tein 1 km, 2 km ja 3 km vedot. Siinäkin viimeisen ja pisimmän vedon vauhti oli alle 5 min/km, joten ihan hyvältä näyttää. Sunnuntain pitkis oli peräti 31 km, mutta se tuntui paljon paremmalta kuin pari edellistä pitkistä. Edellisen illan tuparivierailulla sain tankattua mahan täyteen karkkia, sipsiä, karjalanpiirakoita ja pasteijoita, joiden voimilla jaksoin painaa varsin hyvin. Pari Dexalin geeliä otin matkalla ja ihan lopussa myös Squeezyn supergeelin, jossa on mukana reilusti kofeiinia. Ihan hyvin ne upposivat, mutta Dexal kyllä ällötti tällä kertaa maun takia.

Nyt kun olen pyöräillyt säännöllisesti, niin huomaan heti sen positiiviset vaikutukset juoksemiseen. Pyöräilyssä etureidet hapottavat varsin helposti etenkin ylämäissä, mutta samalla niihin tuntuu karttuvan voimaa. Pohkeet ovat myös aktiivisessa käytössä, mistä voin kuvitella olevan hyötyä myös juoksussa.