Loppukevät ja alkukesä tuli vatvottua erilaisia ajatuksia tämän vuoden kisoista, mutta mikään kiinnostava kisa ei tuntunut sopivan muiden menojen lomaan. Lopulta kävi niin, että tämä kesä mennään sitten ilman ultraa. Trendiksi nousseet polkujuoksukisatkaan eivät tällä hetkellä kiinnosta, vaikka poluilla juokseminen muuten maistuukin. Jotain tavoitetta halusin kuitenkin lähteä metsästämään, joten vaihtoehdoksi valikoitui perinteinen maraton. Nyt kun on kulunut kolme vuotta ensimmäisestä maratonistani ja melkein kaksi vuotta edellisestäni, niin motivaatiota löytyy taas lähteä raastamaan tuota hankalaksi osoittautunutta matkaa.
Ensin ajattelin ottaa ohjelmaani selkeän kesämaratonin, joka olisi todennäköisesti ollut Hämeenlinnassa elokuun alussa. Sinne en olisi ehtinyt tehdä täydellistä valmistautumista, mikä toisaalta olisi ollut aika rento lähestymistapa. Sitten mietin, että lomailen viisi viikkoa kesäkuun lopusta elokuun alkuun. Niistä kaksi ensimmäistä viikkoa on rouvakin lomalla, mutta minulle jää sitten vielä kolme viikkoa. Kannattaako nuo kolme viikkoa käyttää ahkeraan treenaamiseen vai keventelyyn kohti kohti maratonia? Niinpä. Suunnitelma vaihtui, ja kisakalenteriini löytyi Tampere maraton 30.8.
Elokuun loppuun on vielä niin paljon aikaa, että väliin mahtuu melkein kokonainen Bakkenin ohjelma. Sitä olen halunnut kokeilla tosissani jo jonkin aikaa, joten nyt menen pääosin sen avulla. Siinä juostaan puolimaraton neljä viikkoa ennen maratonia, joten voin mennä vaikka Hämeenlinnaan juoksemaan puolikkaan. Ja ohjelmaan sopiva kympin kisakin löytyy heinäkuulta. Olen melkein innostunut katsomaan tasoani näillä alimatkoilla!
Ihan sprinttijuoksijaksi en kuitenkaan ala. Syksyllä olisi tarkoitus käydä kokeilemassa myös satasta Wihan kilometreillä, joka sekin juostaan Tampereella. Wiha järjestetään kuusi viikkoa Tampere maratonin jälkeen, joten lähes samoilla höyryillä sekin mennee. Tuota ajatellen tuunaan Bakkenin ohjelmaa hieman, että saan varmasti tarpeeksi perushölkkää mukaan. Ainakaan kolmen tehoharjoituksen viikkoja en aio tehdä, vaan korvaan yhden vauhtilenkin hitaammalla hölkällä. Eiköhän se siitä suttaannu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti