Hullun leima otsassa (vk 4/2014)

Tällä viikolla taisin astua pienen tai jopa keskisuuren askeleen kohti ultrajuoksijuutta, sekä fyysisesti että henkisesti. Juoksin nimittäin elämäni ensimmäisen yli 50 kilometrin harjoituksen. Tein sen kuntosalin juoksumatolla, joten muut treenaajat pystyivät seuraamaan touhuani koko ajan. Kun olin lopettanut, parikin tyyppiä tuli kyselemään, kuinka paljon oikein juoksin. Tässä vaiheessa ajattelin nopeasti, että nyt kannattaisi kaunistella asiaa alaspäin. No, otin riskin ja kerroin totuuden ja selittelin vähän homman ideaa. He näyttivät ymmärtäväisiltä, mutta todennäköisesti pitivät minua ihan hulluna.

Tausta lauantain pitkikselleni on se, että neljä viikkoa ennen kisaa tehty ylipitkä lenkki osoittautui hyväksi ratkaisuksi ainakin Joensuuhun valmistautuessa. Silloin se oli 40 km, mutta halusin nyt reilusti enemmän. Onhan tuleva kilpailukin paljon pitempi. Alkuviikolla hölkkäilin noin 70 km, koska en halunnut päästä lauantaina liian helpolla. Kyllä jaloissa piti olla tuntuma, ettei ihan tuoreena olla liikkeellä. Perjantain hieronta varmisti sentään sen, ettei mikään liian vakava jumi ole päällä aiheuttamassa tuhoa.

Juoksumaton mittari nyt voi näyttää mitä sattuu, mutta epäilen, ettei sen matkamittari ainakaan alakantissa ole. Tärkeintä oli kuitenkin käytetty aika ja syketaso. Juoksun ja kävelyn rytmitys oli tällä kertaa 8/2 min, joka tuntui hyvältä. Kahden minuutin kävelyllä ehtii juoda rauhassa ja jalat saavat ihan oikeasti lepoa. Juomaa otin välillä jokaisella kävelypätkällä, välillä joka toisella. Kymmenen minuutin välein juominen on vähän turhan tiheä tahti, mutta kyllä Leaderin Active Sport meni mukavasti alas niinkin usein. Kisaa ajatellen tuota asiaa pitää kuitenkin vielä miettiä.

Tänään sunnuntaina jaloissa ei tuntunut muuta kuin vähän väsymystä. Kipuja ei ollut ja jumitkin olivat tavanomaisia. Olisin voinut mennä lenkille, mutta päätin tehdä vain kevyen salitreenin. Pääsenpä maanantaina taas tahkoamaan, kun voin ajatella levänneeni sunnuntain.