maanantai 6. elokuuta 2012

Viikko 31/2012 – Telakka kutsui

Niinhän siinä sitten kävi, että heinäkuun ennätyskilometrit aiheuttivat kutsun telakalle. Välillä vähän kireänä ollut oikean jalan pohje alkoi vaivata kunnolla alkuviikon kevyiden lenkkien jälkeen, joten katsoin viisaammaksi vähän lepuutella sitä. Googlaamalla selvisi, että säären sisäsyrjän penikka taitaa olla kyseessä. Ulkosyrjän penikat ovat aina silloin tällöin vihoitelleet, mutta tuo oli ihan uusi vaiva. Voi olla, että Heinolan puolimaran rasitus oli liian kova muutenkin kovan heinäkuun päätteeksi.


Alkuviikosta sain kuitenkin juostua kolme lenkkiä, joilla kertyi vähän vajaat 30 km. Keskiviikon lenkillä kipu oli vähän kovempi kuin tiistaina, joten päätin lepuutella jalkaa ainakin pari päivää. Kun se osoitti kipuilua myös viikonloppuna, niin kaivoin suosiolla esiin vanhan ja risan maastopyöräni ja kokeilin ajaa sillä pienen lenkin. Sepäs olikin yllättävän hauskaa! Samalla päätin ostaa ensi tilassa paremman fillarin, jolla saisi tehtyä mukavasti pitempiäkin lenkkejä. Ensin ihan juoksua korvaamaan ja myöhemmin juoksun ohessa.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa kolmen vartin uintipyrähdys Saksalan uimahallissa. Surkealla sammakkotekniikallani (rintauinniksi nimittäminen olisi yliarviointia ) tuossa ajassa meni 1,2 kilsaa. Tekisi mieli kyllä opetella uimaan paremmin, ja erityisesti krooli olisi kiva opetella edes jotenkin oikeaksi. Sykemittari oli mukana, mutta se ei näyttänyt toimivan veden alla. Olinkohan ihan tyhmä, kun edes luulin sellaista? No, arvioin keskisykkeen sen perusteella, että se huiteli 130:ssä, kun nousin pari kertaa ylös signaalin saadakseni.

Tällä viikolla menee luultavasti ainakin puoliväliin, ennen kuin kokeilin taas juosta. Tänään menen pyöräkauppoja kiertämään, ja alkuviikon ohjelmassa on pyöräilyä joko uudella tai vanhalla fillarilla. Myös sauvakävelyä voisi taas kokeilla, sillä kävellessä jalka ei vaivaa ollenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti