maanantai 14. tammikuuta 2013

Tavoitteita vuodelle 2013

Toivottavasti kumpikaan blogini seuraaja ei ahdistu, kun kirjoittelen taas. Ajattelin vähän kirjailla tavoitteitani tälle vuodelle, jotta voin sitten loppuvuodesta ihmetellä toteutumia. Ensimmäinen tavoite on tietysti päästä juoksukuntoon tässä talven mittaan, jotta ylipäänsä voi tavoitella mitään muuta juoksurintamalla. Mutta yritän ottaa sen varmana asiana, koska en halua vajota murheen alhoon.

Juoksukuntoa odotellessa yritän nostaa treenimäärän vähintään seitsemään tuntiin viikossa. Ja tämä koskee aerobista treeniä, sillä lihaskuntojutut pidän erillään. Sillä rintamalla on tarkoitus jaksaa painaa Äijähaaste loppuun asti. Mutta tuohon seitsemään viikkotuntiin luulisin pääseväni jo pelkällä hiihdolla, lumikenkäilyllä ja uinnilla. Uuden työn myötä viikonlopuille jää vähän suuremmat määrät treeniä, mutta keväthangilla on toisaalta helppo viettää aikaa. Useamman tunnin lumikenkäretket ovat suunnitelmissa kuten myös 2-3 tunnin hiihtelyt.

Jos ja kun saan itseni juoksukuntoon, yritän kesäkuuhun mennessä muuttaa seitsemän tunnin aerobisen treenin vähitellen kokonaan juoksuksi. Apuna saa toimia pyöräily, joka on huomattavasti jalkaystävällisempää. Kesällä sitten ehdin varmaan sekä juosta että pyöräillä vieläkin enemmän, koska laulutunnit ja kuoro ovat tauoilla. Kilometrimääriä en uskalla heitellä, koska aion mennä entistä enemmän maastoon, missä vauhdit ovat paljon hitaammat kuin kestopäällysteillä. Ne jätän pääosin pyöräilyyn.

Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, saan vedettyä Marius Bakkenin 3:30-maratonohjelman läpi. Jos kaikki menee nappiin, juoksen myös maratonin tuohon aikaan. Se ei kuitenkaan ole välttämätöntä, kunhan vain saan tehtyä ohjelman läpi. Erityisesti sen vauhtiharjoitukset tulevat tarpeeseen jatkon kannalta. Samalla puolimaratonin luulisi menevän noin 1:40. Tietysti uskon vihdoin juoksevani kilometrin vetojakin alle neljän minuutin. Tähän asti näin on käynyt vain alamäissä.

Ultrarintamalla olisi kiva aktivoitua ehkäpä vasta loppuvuoden puolella, koska alkuvuoden aikana en yksinkertaisesti ehdi enää juosta riittävästi, jotta alkukesän kilpailut olisivat realistisia. Tämä on ehdottomasti kiinnostavin tavoite, mutta samalle se on myös epävarmin. Jos en saa itseäni kuntoon, jossa juostaan helposti sata kilometriä tai ainakin 10 tuntia viikossa, en varmasti lähde kisailemaan.

Eilisaamun vaakalukemat antoivat aiheen vielä yhteen tavoitteeseen. Painoa oli 80,2 kg, ja todella epävarma mutta johdonmukaiseksi todettu vaa'an rasvamittari näytti 16,1 %. Näistä olisi tarkoitus ottaa reilusti pois. Lukion kolmannella painoni oli samoissa lukemissa, mutta silloin lihaksia ei ollut luultavasti yhtään. Ei niitä nytkään paljon ole, mutta en sentään näytä ihan yhtä tukevalta kuin silloin. Tuolloin keväällä 2000 paino taisi lopulta pudota alle 70 kilon, mutta ihan noihin lukemiin en taida nyt edes yrittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti