Pari viikkoa meni influenssaa ja poskiontelotulehdusta sairastaessa, mutta tänään pääsin viimein lenkille. Edellinen tauko ei ollut vienyt kuntoa kovinkaan pahasti, mutta nyt oli toinen ääni kellossa. Tuntuma oli todella raskas. Sykemittari näytti 165, kun kävelin lopussa erästä jyrkähköä mäkeä. Ei siis kovin hyvältä vaikuta. Ehdin jo tuoda julki haaveeni osallistua 24 tunnin kisaan Vierumäellä syyskuussa, mutta juuri nyt tuo tuntuu tosiaankin vain haaveelta.
Ennen influenssaa kävin työhöntulotarkastuksessa, jossa selvisi, että hemoglobiinini oli vain 131. Ja tuo oli vielä keskellä kevyttä treenikautta, jolloin sen pitäisi olla korkeampi, vaikka kärsisikin urheilijan anemiasta. Influenssatutkimuksissa se oli tietysti pudonnut entisestään, joten kontrollikäynti on tarpeen. Toivottavasti pienet ruokailumuutokset riittävät nostamaan lukua, koska rautakuurin popsiminen ei tekisi vatsalle kovin hyvää.
Töissä menee yllättävänkin hyvin, eikä hyppäys byrokraatiselle julkiselle sektorille ole pahemmin vaikuttanut varsinaiseen työhön. Junamatkatkin sujuvat mukavasti kirjojen parissa. Välillä sitä oikein odottaa matkaa, jos kirja on jäänyt jännittävään kohtaan. Päivät kyllä venyvät harrastusten myötä pitkiksi, mikä väsyttää aika pahasti, varsinkin tässä sairastelujen keskellä. Energiaa ei oikein meinaa riittää mihinkään.
Joistain laulujutuista tekisi mieli luopua jo tässä vaiheessa, ennen kuin ne alkavat muodostua vastenmielisiksi taakoiksi. Jopa suuresti rakastamani Johannes-passio on alkanut tuntua yhdentekevältä, enkä oikeastaan edes odota sen esittämistä. Kuovijoki-oopperasta luopuisin heti, jollen samalla jättäisi toista bassoa pahaan pulaan. Lisäksi pitäisi jaksaa harjoitella ja keskittyä kvartetin hääkeikkaan, josta tulee varmasti jännittävää tai jopa pelottavaa.
Eli varsin kivasti tässä menee... Seuraava postaus saa odottaa niin kauan, kunnes saan siihen jotain positiivista liikunnallista sisältöä. Syssymmällä varmaan viimeistään.
Laulat pari kierrosta Aasia ja Porkkanaa niin eiköhän oopperat ja passiot taas maistu :)
VastaaPoista