Kaikki näytti hyvältä lauantaiaamuna. Lahdessa oli kuuma keli, mutta Forssaan oli luvattu vähän viileämpää ja pilvistä. Olo oli hyvä ja rento, sellainen sopivan jännittynyt muttei hermostunut. Jaksoin jopa ystävällisesti kuunnella ovelle ilmestynyttä Jehovan todistajaa, mitä ei ole ihan hetkeen tapahtunut.
Matka Forssaan sujui kivasti vanhempien asuntoautolla. Lähtöä odotellessa tuo oli loistava peli myös täysistuntojen kannalta, sillä kisakeskuksen vessajonot olivat jälleen hurjat. Pilviä alkoi kerääntyä taivaalle entistä enemmän, ja ilma oli hautova. Suolatabletti ja geeli naamaan vartti ennen starttia. Lopullisen ratkaisun alkuvauhdista tein vasta näillä main. Lämpöä oli sen verran, että reilusti alle 3.40 yritykseen en uskaltanut. Päätin lähteä tavoittelemaan loppuaikaa 3.45, eli kilometrivauhti olisi 5:20. Ei pitänyt olla mahdoton nakki, sillä tuota vauhtia on tullut juostua usean pitkiksen loppuvaiheilla ja myös pk-lenkeillä.
Menin lähtöalueella ihan hännille, koska siellä oli väljempää ja nettoaika lähtisi käyntiin vasta viivalta. Pari minuuttia lähtölaukauksesta olin viivalla, ja juoksu lähti käyntiin. Jokin hassu tunne oli vatsassa, mutta tulkitsin sen vain jännitykseksi, ja pian se menikin ohi. Alku meni kevyesti. Syke pyöri välillä 150-155, mikä on mulle oikein hyvä taso. Eka kymppi meni reiluun 53 minuuttiin, eli olin tavoitevauhdissa.
Ekan kympin jälkeen reitti kääntyi Tammelasta takaisin Forssaan. Maltoin hyvin mieleni ja jatkoin samalla vauhdilla kuin siihenkin asti. Puolimaratoonarit kiristivät tahtia maalinsa lähestyessä, mutta maltoin mieleni ja annoin heidän mennä menojaan. Toki otin aina selän joltakulta, jos tuuli pääsi puhaltamaan vastaan. Toinen kymppi meni myös reiluun 53 minuuttiin, ja syke ei ollut vieläkään noussut yli 160 kuin joissain ylämäissä. Puolimatkan kohdalla kello näytti noin 1.52.
Toisen lenkin alkupätkällä oli tarkoitus kiristää vauhtia, sillä siinä on mukavia loivia myötäisiä ja tällä kertaa myös vieno myötätuuli. Parin kilometrin ajan tuo onnistuikin, ja vauhti oli noin 5:15 min/km. Sitten tapahtui jotain, ja vatsapistokset ilmestyivät kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ensin alkoi pistää vasemmalle puolelle ja sitten myös oikealle. Juomapisteellä otin vähän normaalia enemmän kävelyä, mikä helpotti hetkeksi. Yritin edelleen juoda normaalisti Dexalia ja vettä sekä ottaa viime vuonna paljonkin piristäneitä suolakurkkuja. Noin kilometri juomapisteeltä pistokset alkoivat taas, tällä kertaa myös vatsan yläosassa. Edelliset juomat jäivät mahaan hölskymään ja ilmeisesti alkoivat painaa palleaa, mistä vatsan yläosan kipu sitten vain paheni.
Siinä jossain 26 kilsan kohdalla tämän pojan selkäranka sitten katkesi. Vauhtia oli pudotettava, mutta toivoin vielä pystyväni juoksemaan 5:40 min/km tai ainakin alle kuuden minuutin kilometrejä. No, parin kilometrin päästä sekin osoittautui turhaksi toiveeksi. Pistokset pahenivat ja energiatasokin alkoi selvästi pudota, kun uutta ei saanut enää sisään. Jano oli myös tolkuton, ja yritin juoda vettä joka pisteellä. Eihän se tietenkään mihinkään imeytynyt, ja olo vain paheni, kun täysi vatsa alkoi painaa palleaa entistä rajummin. Noin 34 kilsan kohdilla oli pakko aloittaa pitemmät kävelypätkät, sillä kipu nosti välillä vedet silmiin.
Keskeyttämisajatus kävi mielessä, mutta suljin sen mahdollisuuden pois heti. Saavat pakottaa minut keskeyttämään mikäli taju lähtee, mutta suorilta jaloilta en keskeytä. Noudatin jonkun ultrajuoksijan taktiikkaa, jossa juoksin, kun kävely sattui liikaa, ja päinvastoin. Olo ei parantunut missään vaiheessa, mutta kilometrit vähenivät. 39 kilsan kohdalla päätin juosta koko loppumatkan, vaikka mikä tulisi. Ja niin tein. Maalissa kelloni näytti nettoaikaa 4.07. Käsittämätöntä että noin lähelle neljää tuntia pääsee tuollaisella suorituksella!
Maalissa ei maistunut ruoka eikä juoma. Olin kuulemma aivan valkoinen, ja huuleni sinersivät. Kotimatkalla sentään alkoi limppari maistua, ja sain syötyä myös hampurilaisaterian. Päätin olla juoksematta uutta maratonia ennen kuin saan selvyyden vatsaongelmiini. Tuskinpa tuokaan päätös pitää, sillä kisavauhdilla juostava maraton taitaa olla ainut mahdollisuus testata koko asiaa autenttisesti. Mutta vakavan mietinnän paikka tämä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti