maanantai 27. toukokuuta 2013

Uusi Lahti -puolimaraton 26.5.2013 ja jatkon pohdintaa

Mennyt viikko oli varsin onnistunut. Moni talven ja kevään kestänyt projekti päättyi. Maanantaina oli Musiikin perusteet 1 -kurssin välikoe. Se oli tosi helppo, ja olisi vaatinut suurta huolimattomuutta, jos yksikin tehtävä olisi mennyt väärin. Tiistaina kävin Oulussa koulutustilaisuudessa selittämässä potentiaalisen vihamieliselle yleisölle asioita, joista minulla ei oikeastaan ollut mitään kerrottavaa. Sekin meni hyvin. Keskiviikkona suoritin laulun peruskurssin 1/2 suuren jännityksen vallassa. Siitä lätkäistiin arvosanaksi erinomainen. Tässä vaiheessa ajattelin, että nyt menee liian hyvin ja varmasti ryssin sunnuntain puolimaratonin. Mutta vielä mitä! Sielläkin kaikki meni nappiin. Sain ehjän juoksun ja alitin tavoitteeni selvästi. Nettoajaksi kirjattiin 1:37:27, eli ennätyksestäni lähti rapiat kymmenen minuuttia.

Taisin saada käsiteltyä jännitykseni juuri sopivaksi, sillä hyvien yöunien jälkeen aamulla oli melko rento olo. Kisapaikalle menin vasta kolmisen varttia ennen lähtöä, mutta siinäkin ajassa ehti turinoida parin tutun kanssa oikein hyvin. Hitaat hämäläiset valuivat laiskasti lähtöviivalle, joten huomasin olevani melkein eturivissä. No, paukusta matkaan ja vauhtia etsimään sopivalla syketasolla. Toiveissa oli pitää noin 4:45 min/km-vauhtia, mutta eikös Garmin näyttänyt heti alusta 4:40:n kilometrejä. Eipä siinä mitään, sillä alussa oli loivaa alamäkeä. Kun sykekään ei kohonnut liikaa, niin annoin mennä vain. Tutulla reitillä osasin varoa pieniä nyppylöitä ja petollisen loivia mäkiä, joissa annoin vähän periksi. Huomasin ensimmäisen kerran juoksu-urallani, että pystyn näinkin kovilla tehoilla pistämään cruisen päälle. Eli kun olin saanut vauhdin sopivaksi, ei tarvinnut juurikaan ponnistella sen ylläpitämiseksi. Näissä merkeissä ensimmäinen kierros meni tosi helposti. Rouvallekin huikkasin, että vauhti on paljon kovempi kuin piti, mutta ei kannata höllätä kun kerrankin kulkee.


Toisella kierroksella vauhti pysyi samanlaisena, eikä sykekään vielä ollut huolestuttavan korkea. Kariniemenkadun loivassa mäessä piti keventää vähän reilummin, ettei hapota liikaa, mutta se osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Kaikki siinä ohi menneet napsin myöhemmin kiinni. Matka eteni mukavasti, ja vasta Ruoriniemestä Satamaan sain alkaa raastaa ihan tosissani. Sillä pätkällä tuuli välillä tosi kovaa, mutta eipä ainakaan ollut yhtä kuuma kuin viime vuonna. Sataman jälkeen piti vielä jaksaa Ståhlberginkadun loiva mäki ja nousu Hiihtostadionille. Jostain löytyi vielä voimia, ja jaksoin kehittää pienen kirinkin. Sen verran hapotti maalin jälkeen, etten tajunnut sammuttaa Garminia ihan heti, mutta tiesin alittaneeni 1:38. Siitä sitten vain sopalle ja odottelemaan tuttuja maaliin.

Tähän kisaan päättyi kevään projektini saada Bakkenin ohjelman avulla lisää vauhtia ja vauhtikestävyyttä. Hyvinhän noita oli tullut, joten voin olla tosi tyytyväinen. Seuraavaksi aloitin jonkinlaisen peruskuntokauden, jolla on tarkoitus juosta paljon matalalla teholla. Määrä on tarkoitus nostaa ensin kymmenen tuntiin viikossa ja lopulta sen ylikin. Aion edelleen ottaa harjoitusrungoksi Bakkenin ohjelman, johon maestro itse on antanut muokkausohjeen ultria varten. Sen mukaan kunkin viikon kovin tehoharjoitus jätetään pois ja korvataan toisella pitkiksellä. Tällöin jokaiselle viikolle jää ainakin yksi vauhtiharjoitus, mutta muuten panostetaan määrään. Samalla säilyy ohjelman progressiivisuus, joka tuntuu toimivan.

Mihin sitten tähtään tällä peruskuntokaudella, kun kesä ja lukuisat mukavat kisat olisivat ovella? No, pyrin olemaan hyvässä tikissä lähtöviivalla 20.9., kun Vierumäellä starttaa 24 tunnin kisa. Tällä hetkellä ajatuksissa on kokonainen vuorokausi, mutta olen valmis myös puolikkaaseen, jos kesän aikan ilmenee ongelmia. Tämä tähtäin pistää uuteen harkintaan myös Bodominjärven ultraintervallin. Mieleni tekee sinnekin, mutta vain jos olen kunnossa enkä usko sen haittaavaan liikaa keskikesän treenejäni. Nuuksion maastomaraton sen sijaan sopii ohjelmaan erinomaisesti, sillä se saisi toimia viimeisenä (ajallisesti) ylipitkänä lenkkinä kolme viikkoa ennen Vierumäkeä. Tällaisilla ajatuksilla kesään. Tarkempaa suunnitelmaa tullee myöhemmin. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti