Sekavia muistikuvia Bodomilta

Viime viikonloppuna tuli kierrettyä kahdeksan kierrosta Bodominjärven ympäri. Valmistautuminen kisaan meni vähän totutusta poiketen, sillä edellisen viikon pieni köhä loi varjonsa koko osallistumiselle. Sunnuntain kevyt 1,5 tunnin lenkki ja maanantain hieronta kuitenkin paljastivat, ettei kyseessä ollut mikään oikea pöpö, joten päätin matkustaa Espoon murhamaisemiin. Köhän takia kevensin harjoittelua aika reilusti jo edellisellä viikolla, mitä en olisi muuten tehnyt. Tarkoitus kun oli osallistua lähinnä harjoitusmielessä kilometrejä keräten. Loppujen lopuksi tuli kuitenkin edettyä ihan oikealla kisatuntumalla.

Tavoitetta oli vaikea asettaa, koska en tuntenut reittiä ollenkaan. Sen puhuttiin olevan mäkinen, joten 6 min/km -vauhtikin tuntui kovalta tavoitteelta. Tietysti ykköstavoite oli selvitä maaliin saakka, mutta toki jonkinlainen tavoitevauhti piti olla. Tuo kutosen keskivauhti olisi tarkoittanut loppuaikaa 10:24.

Ensimmäinen kierros osoitti reitin tosiaan olevan aika mäkinen, mutta toisaalta mäet olivat lyhyitä ja ihan hyvin juostavia. Toisella kierroksella kokeilin kävellä muutamassa mäessä, mutta hylkäsin ajatuksen seuraavilla kierroksilla. 13 km jaksan kyllä juosta kokonaan, ja starttien väleissä ehtii levätä. Itse asiassa homma eteni kohdallani niin, että parin ensimmäisen kierroksen jälkeen juoksin ilman liikoja säästelyjä. Pari-kolme viimeistä kierrosta meni jo raastotuntumalla, sillä juurikaan kovempaa en olisi enää päässyt. Onnistuin kuitenkin pitämään melko tasaisen vauhdin koko kisan ajan, kuten alta voi huomata.

    
Ajat ovat virallisista tuloksista ja siten varmasti oikein. Kahden viimeisen kierroksen kohdalla Garmin ja sen käyttäjä sekoilivat hieman, joten sykkeet eivät ole ihan koko kierrosten ajalta. Niiden tasot lienevät kuitenkin aika lähellä oikeita. Viidennellä kierroksella tapahtui selkein notkahdus niin ajallisesti kuin tehollisestikin. Samassa mökissä majoittunut kaksinkertainen Spartathlon-läpäisijä Sakari Haka muistutti aiheellisesti, että sydän on lihas, joka ei väsyessään jaksa pumpata enää samaan tahtiin kuin aiemmin. Siksi sykettä ei saa enää nousemaan tarpeeksi. Ja sitä varten me treenaamme, että sydän jaksaisi aina vain pitempään. No, tuo näkyi tosi hyvin kolmella viimeisellä kierroksella. Ylämäissä yritin kaikkeni, mutta maksimisyke ei noussut enää kuin nipin napin aerobiselle kynnykselle. Vauhtini kuitenkin säilyi kaikesta huolimatta yllättävä hyvin, ja kuuden kierroksen jälkeen kymmenen tunnin alitus alkoi näyttää mahdolliselta. Loppuaika oli 09:54:32. Siihen olen enemmän kuin tyytyväinen.

Viimeinenkin kierros on ohi

Sakarin kautta saankin oivan aasinsillan kilpailun toiseen merkittävään antiin. Häneltä ja myös samassa mökissä majoittuneelta Kumpulaisen Juhalta oli hienoa saada pieniä ja suuriakin vinkkejä ultraamiseen. Thorströmin Jaanan kanssa taas tuli edettyä jokaisen kierroksen alkupätkä samaa vauhtia ja juteltua tästä harrastuksesta. On hienoa, kuinka noviisi otetaan vakavasti ja toisaalta opastetaan lajin saloihin.

Mitä hommasta jäi käteen? Ainakin se, että tuo vajaa 24 tuntia on pitkä aika olla kisassa. Välissä sai toki käydä suihkussa, levätä ja tankata, mutta väsymys alkoi kyllä painaa yöllä. En nukkunut käytännössä yhtään, vaan torkahdin vain muutamaksi minuutiksi ennen kello kahden ja viiden startteja. Huomasin myös kilpailuhengettömyyteni. Olin ennen viimeistä kierrosta vain kuusi sekuntia Robert Frimania perässä, mutta en lähtenyt haastamaan häntä, kun huomasin tuon mainion tyypin  pinkovan paukusta karkuun. Osaan näköjään taistella vain itseäni vastaan. Toisaalta näyttää siltä, että tunnen kuntoni kohtuullisen hyvin ja pystyn tekemään tasaisia suorituksia. Taidan olla hidas mutta suhteellisen varma. Ei kai mikään huonoin lähtökohta näissä hommissa.