Sain kolmisen viikkoa sitten joitakin synttärionnitteluja, joissa toivoteltiin paljon hyviä kilometrejä ja puhuttiin ultrajuoksijasta. Kaikki toivotukset olivat varmasti aitoja ilman häivääkään pilkasta, mutta syystä tai toisesta ne jäivät pienestä identiteettikriisistä kärsivään mieleeni. Samoja mietteitä olen pyöritelly ennenkin, kun olen pohtinut esimerkiksi Enduranceen liittymistä. Kysymys kuuluu: olenko ultrajuoksija?
Perusluonteestani johtuen mieleeni tulee ensin syitä, miksi en ole ultrajuoksija. Lajin suurin legenda Yiannis Kouros määrittelee vasta 24 tunnin juoksun olevan ultrajuoksua, vaikka yleensä ultrista puhutaan kaikkien yli maratonin mittaisten matkojen yhteydessä. Kourosin pointti on se, että vasta tuolloin joutuu ylittämään oman fysiikkansa ja juoksemaan mielensä ja tahdonvoimansa avulla. Minähän olen juossut vain 12 tunnin kisan ja Bodominjärven ultraintervallin, joissa matkaa on kertynyt rapiat 100 km molemmissa.
Harjoitusmääräni eivät ole ultrajuoksijoiden harjoitusmäärien tasolla. Kun ei lasketa kilpailu-kilometrejä mukaan, juoksin viime viikolla kilometriennätykseni 108 km. Kuukausiennätykseni on 359 km. Määrät eivät ole sen kummempia kuin monella vielä reilusti yli kolmen tunnin maratoonarilla. En myöskään tee vielä riittävän pitkiä treenejä, joita kutsutaan ylipitkiksi lenkeiksi. Toistaiseksi olen tyytynyt vain maratonmittaan.
Miksi sitten olisin ultrajuoksija? No, olen kuitenkin juossut nuo kaksi kisaa, joita yleisesti pidetään ultrajuoksutapahtumina. Juoksumääränikin ovat kasvussa, mutta kasvu on ollut osittain pakostakin aika maltillista. Harjoitteluni on todellisten ylipitkien lenkkien puutteesta huolimatta tietyllä tavalla ultramaista, koska juoksen paljon alhaisella sykkeellä. Sillä yritän kouluttaa elimistön rasva-aineenvaihduntaa ja totuttaa jalkoja lisääntyvään rasitukseen. Tarkoitus on saada kroppa luulemaan, että pitkä ja matalatehoinen juoksu on sille mitä luonnollisin olotila.
Mitä tästä jää käteen? Ainakin olen matkalla. Suunta on selvä, vaikka lopullinen päämäärä puuttuu vielä. Jokainen etappi tällä matkalla on tärkeä, enkä usko pikavoittoihin. Mitään menestys-tavoitteitahan minulla ei tietenkään ole, vaan näen homman vain itsensä kehittämisenä ja harrastuksena. Itsekriittisenä perfektionistina tuo "vain itsensä kehittäminen" voi toki saada välillä aika hurjia sävyjä, mutta oppimista ja itseensä tutustumista tämä on joka päivä. Näillä mennään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti