sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Viikko 35/2012 – Tehoa ja määrää

Kullervo-maratoniin on kolme viikkoa, joten oli aika tehdä varsinaisen valmistautumisjakson kovin viikko erityisesti määrän ja pitkiksin pituuden suhteen. Samalla viikolla tuli tehtyä myös kaksi tehokkaampaa juoksuharjoitusta ja yksi hieman vauhtileikittelyn puolelle karannut pyörälenkki. Juoksua kertyi noin 75 km ja pyöräilyä 24 km, joista tuli vähän reilut 8 tuntia harjoittelua.



Alkuviikon maratonvauhtinen 5 km meni peräti 4:45 min/km-vauhdilla, joka ei tietenkään ole realistinen vauhti täydelle matkalle, mutta sykkeen mukaan asia oli tällä kertaa näin. Toisella vauhtilenkillä tein 1 km, 2 km ja 3 km vedot. Siinäkin viimeisen ja pisimmän vedon vauhti oli alle 5 min/km, joten ihan hyvältä näyttää. Sunnuntain pitkis oli peräti 31 km, mutta se tuntui paljon paremmalta kuin pari edellistä pitkistä. Edellisen illan tuparivierailulla sain tankattua mahan täyteen karkkia, sipsiä, karjalanpiirakoita ja pasteijoita, joiden voimilla jaksoin painaa varsin hyvin. Pari Dexalin geeliä otin matkalla ja ihan lopussa myös Squeezyn supergeelin, jossa on mukana reilusti kofeiinia. Ihan hyvin ne upposivat, mutta Dexal kyllä ällötti tällä kertaa maun takia.

Nyt kun olen pyöräillyt säännöllisesti, niin huomaan heti sen positiiviset vaikutukset juoksemiseen. Pyöräilyssä etureidet hapottavat varsin helposti etenkin ylämäissä, mutta samalla niihin tuntuu karttuvan voimaa. Pohkeet ovat myös aktiivisessa käytössä, mistä voin kuvitella olevan hyötyä myös juoksussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti