Heinolan kaupunkipuistojuoksun puolimaraton 28.7.2012

Eilen tuli juostua elämäni ensimmäinen puolimaratonkisa. Mikään naama irvessä puristettu tavoitteellinen juoksu se ei kuitenkaan ollut, vaan tarkoitus oli vain juosta ehjä kilpailu maratonvauhdin tuntumassa. Valmistautuminen (tai pikemminkin sen puute) ei todellakaan ollut puolimaratonille soveltuvaa, sillä olin juossut määrää koko heinäkuun, ja edellisestä kunnon vauhtikestävyysharjoituksesta oli kolmisen viikkoa. Edellinen iltakin meni alla olevan kuvan tunnelmissa Hollolan keskiaikamarkkinoilla, jossa tuli esimerkiksi tankattua tukevalla ja varsin suolaisella muikkuannoksella. Olympialaisten avajaisten parissa meni vielä pitkälle yöhön, joten lähtöasetelma ei ollut ihan juoksuoppaiden mukainen.

Kisapäiväksi oli ennustettu kunnon hellettä, jota totta tosiaan saatiin. Verrytellessäni puskin vissyä jo siihen malliin, että pieni epätoivo meinasi iskeä. Vaimolle tuli kuitenkin kerrottua, että noin 1:50 menee, jos hän haluaa olla maalissa ottamassa vastaan. Siitä sitten vain baanalle katsomaan, pystynkö juoksemaan maltilla reiluun puolimatkaan ja kiristämään jossain 15 kilsan jälkeen.

Juoksu lähti käyntiin ihan taktiikan mukaan. Ekaa kilometriin meni ruuhkan ansiosta jopa yli 5 ja puoli minuuttia, mutta siitä oli hyvä lähteä liikkeelle. Ensimmäinen huoltopiste oli jo 2,5 kilsan kohdalla, ja juoksin siitä suosiolla ohi, koska ruuhka oli melkoinen. Helteellä kannattaisi tietysti juoda joka pisteellä, mutta arvelin pärjääväni, koska seuraava piste olisi kuitenkin jo 6 kilsan kohdalla. Jo ensimmäisen kympin aikana ohittelin monia liian kovaa aloittaneita, mikä tietysti antoi luottoa omaa vauhdinjakoon, vaikka omaa suoritusta tietysti teinkin. Puolimatkan selvitin aikaan 54:20, mikä oli juuri sopiva vauhti.

Toisella kierroksella oli luonnollisesti vähän väljempää, sillä neljännesmaratoonarit eivät olleet enää mukana. Helle alkoi nyt todella tehdä tehtäväänsä, ja pää tuntui pehmenevän aika tehokkaasti. Joka juomapisteellä join vettä ja kastelin pääni ja selkäni märällä sienellä tai jopa suoraan vedellä. Silti lämpö ahdisti pian uudestaan. 15 kilometrin jälkeen oli kisan vaikein hetki, mutta 16,5 kilsan juomapiste pelasti paljon. Otin siinä geelin, ja ystävällinen huoltomies kaatoi ämpärillä kylmää vettä päälleni. Kengäthän siinä kastuivat myös, mutta viilennyksen ansiosta jaksoin taas painaa vähän kovempaa. Loppumatkalla porukkaa tuli selkä edellä vastaan, ja pahalta tuntui itsestänikin, mutta sain vielä puristettua pienen loppukirinkin. Kello pysähtyi aikaan 1:48:22, joka on olosuhteisiin ja valmistautumiseen nähden tosi hyvä aika kaltaiselleni hitaalle juoksijalle. Sitten seurasikin pulahdus 17-asteiseen järviveteen, mikä tuntui ihanalta. (Olen kyllä kuullut, ettei mies saa käyttää sanaa ihana...)

Mitä kisasta jäi mieleen? Ennen kaikkea ehjä suoritus oli tärkeä alkukesän vaikeuksien jälkeen. Mahan kanssa ei ollut ongelmia, mutta maratoneillahan ne alkoivat vasta 25 kilsan jälkeen. Nyt niitä tuskin olisi tullut, sillä sen verran hyvin urheilujuoma upposi heti maalissa ja pian sen jälkeen Hesen kerrosateria maistui vallan hyvin. Tästä sain hyviä ajatuksia tankkaukseen ja juomahuoltoon maratonia varten, mutta niistä lisää myöhemmin.